Kolumbian entinen presidentti Alvaro Uribe tuomittiin perjantaina 12 vuodeksi kotiarestiin todistajien lahjomisesta.
Kolumbialainen tuomioistuin oli todennut Uriben syylliseksi alkuviikosta. Uribea syytettiin rahan tai muiden etujen tarjoamisesta rikosten todistajille, jotta he eivät kertoisi totuutta jutussa, joka yhdistää hänet puolisotilaallisiin ryhmiin.
73-vuotias Uribe on ensimmäinen Kolumbian entinen presidentti, jonka on todettu syyllistyneen rikokseen. Hän on kuvaillut oikeudenkäyntiä poliittiseksi kostoksi.
Lue myös:Ecuador luovutti pahamaineisen huumejengin pomon Yhdysvaltoihin
Vuosina 2002–2010 Kolumbiaa johtanut Uribe on kiistänyt syyllisyytensä ja ilmoittanut aikovansa valittaa tuomiosta.
– Olet kohdellut minua pahimmalla mahdollisella tavalla, hän sanoi vankeustuomion langettaneelle tuomarille.
Yhdysvaltain Rubio kritisoi tuomiota
Uribe oli Yhdysvaltojen läheinen liittolainen ja hänellä on yhä läheiset suhteet yhdysvaltalaiseen oikeistoon. Yhdysvaltain nykyhallinto kritisoi Uriben toteamista syylliseksi alkuviikosta.
Ulkoministeri Marco Rubio sanoi Uriben ainoan rikoksen olleen se, että tämä on puolustanut kotimaataan väsymättä.
– Kolumbian oikeuslaitoksen käyttäminen aseena radikaalien tuomareiden toimesta on nyt johtanut huolestuttavaan ennakkotapaukseen, Rubio sanoi viestipalvelu X:ssä.
Kolumbian nykypresidentti Gustavo Petro puolestaan vakuutti oikeuslaitoksen olevan riippumaton.
– Päinvastaiset väitteet ovat loukkaus, jollaista ei voida hyväksyä, Petro lisäsi.
Oikeustoimia myös Argentiinassa
Uribe on ollut myös muiden tutkintojen kohteena.
Hän on todistanut syyttäjien edessä alustavassa tutkinnassa, joka liittyi puolisotilaallisten joukkojen vuonna 1997 tekemään maanviljelijöiden joukkomurhaan. Uribe toimi tuolloin Kolumbian länsiosassa sijaitsevan Antioquian departementin kuvernöörinä.
Lue myös: Hirmuhelteet pakottavat maailmalla asuvia suomalaisia takaisin Suomeen: "En kestä tätä enää"
Uribea vastaan on lisäksi ryhdytty oikeustoimiin Argentiinassa, jossa on mahdollista nostaa syytteitä missä tahansa päin maailmaa tehdyistä rikoksista.
Argentiinassa esitetyt syytökset liittyvät Uriben väitettyyn osallisuuteen yli 6 000:een siviilin teloitukseen ja pakotettuun katoamiseen, joita Kolumbian asevoimat oli tehnyt hänen presidenttikautensa aikana.