Sari Havas paljastaa keittiönsä marssijärjestyksen: "Risto vastaa arjesta"

Näyttelijä Sari Havas nauttii työntäyteisestä keväästä.

Näyttelijä Sari Havas piipahti Kape Aihisen uuden Robusto-ravintolan avajaisissa puolisonsa Risto Saikon kanssa. Hyväntuulinen Havas odottaa innolla orastavaa kevättä ja kertoo sen sujuvan työntäyteisesti. Havas nähdään tällä hetkellä kahdessa eri produktiossa ja lisäksi kirjoittaa samalla itse uutta näytelmää.

– Kirjoitan komediaa, eli Terapian tarpeessa -trilogian kolmatta osaa, jonka ensi-ilta on lokakuussa. Kaikenlaista tässä on meneillään, Havas nauraa.

Töiden lisäksi pariskunta odottaa, että pääsee matkustamaan kakkoskodilleen Ranskaan.

– Huhtikuun alussa menemme Ranskaan ja odotan sitä kyllä kovasti taas, havas toteaa.

Näyttelijä kertoo, että pitävät molemmat Riston kanssa ruoanlaitosta, mutta hän itse antaa mielellään tilaa puolisolleen keittiössä.

– Sanotaan näin, että Risto vastaa arjesta. Välillä herään itse henkiin ja alan valmistaa jotain spesiaalimpaa, Havas nauraa.

– Kun lapset muuttivat pesästä, niin minulla tipahti kapusta kädestä. Nykyisin kyllä vähän ahdistaa mennä hyllyjen väliin pyörimään ja miettimään, että laittaisiko broileria vai kalaa, Havas vitsailee.

– Olen toki uudistanut salaattituotantoa tässä kevään kuluessa. Ei siis pelkkää salaatinlehteä ja tomaattia vaan yhdistelen rohkeasti eri asioita, näyttelijä lisää.

Sari Havas ja Risto Soikka menivät naimisiin vuonna 2019. Pariskunta tapasi aikoinaan deittisovellus Tinderissä.

Lue myös:

    Uusimmat