Sari Essayah jatkaa kristillisdemokraattien puheenjohtajana

Kristillisdemokraattien etäpuoluekokous valitsi perjantaina yksimielisesti Sari Essayahin jatkamaan puheenjohtajan tehtävässä seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Essayah on johtanut kristillisdemokraatteja vuodesta 2015.

Varapuheenjohtajista jatkokaudelle valittiin kansanedustaja Peter Östman. Toisen varapuheenjohtajan paikalle äänestettiin vantaalainen kuntapoliitikko ja KD-Naisten puheenjohtaja Tiina Tuomela, joka toimi varapuheenjohtajana myös kaudella 2017–19. Kolmannen varapuheenjohtajan paikan sai kemijärveläinen biologian ja maantiedon lehtori Pirkka Aalto.

Puoluekokouksen asialistalle on noussut kristillisdemokraattien kannatus, joka on viime aikoina laahannut. Kuntavaaleissa ääniosuus jäi 3,6 prosenttiin ja laski edellisistä kuntavaaleista puoli prosenttiyksikköä, eduskuntavaaleista 0,3 prosenttiyksikköä.

Heikon kuntavaalimenestyksen jälkeen puolue teetti sisäisen vaalianalyysin, joka kertoi jäsenten kokevan, että profiloituminen uskontopuolueeksi laskee puolueen kannatusta.

Samankaltainen viesti saatiin myös viime vuonna tehdystä Kantarin tutkimuksesta, jossa ilmeni, että suurimmat syyt olla äänestämättä puoluetta ovat sen pienuus ja heikko vaikuttavuus, mutta myös se, että puolue sekoittaa uskontoa ja politiikkaa.

–  Myös koettu kovasydämisyys homoseksuaaleja kohtaan karkottaa potentiaalisia kannattajia, todetaan toimintasuunnitelmassa.

Puolueen julkikuvaa hallitsee entinen puheenjohtaja, nykyään eduskuntaryhmää johtava Päivi Räsänen, jota vastaan nostettiin tänä keväänä syytteet kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytteet koskevat Räsäsen kirjoituksia, joissa hänen epäillään halventaneen homoseksuaaleja.

Essayah kommentoi katsauksessaan Räsäsen puheita todeten sanoneensa monesti, että Räsäsen lausunnot eivät ole puoluepoliittisia kannanottoja, vaikka ne sellaisiksi mielletään.

–  Politiikassa asiat ovat kuitenkin niin, miltä ne näyttävät ja kiistämällä tämä tai laittamalla pään pensaaseen, mitään ei ole voitettavissa, Essayah myönsi.

Hän peräsi aitoa suvaitsevaisuutta eri näkemyksille, mutta muistutti, että jokainen kristillisdemokraatti luo kuvaa puolueesta.

–  On aina syytä asettaa itselleen kysymys, kun kristillisdemokratiaa edustavana poliitikkona avaan suuni, kirjoitan tai sometan: toimiiko se puolueen parhaaksi?

Lue myös:

    Uusimmat