Sara Siipola olisi halunnut tehdä muutoksia UMK-kappaleeseen – nykyinen versio ei ollut aluksi mieleinen: "Laitoin tuottajalle, ettei tällä mennä"

Sara Siipola soitti äidilleen UMK-kappaleensa – näin hän reagoi 3:43
Sara Siipola soitti äidilleen UMK-kappaleensa - näin hän reagoi

Sara Siipola kilpailee UMK-finaalissa kappaleellaan Paskana.

Laulaja Sara Siipola kilpailee paikasta Euroviisuihin Uuden Musiikin Kilpailussa kappaleellaan Paskana. Kappale julkaistiin maanantaina 15. tammikuuta. 

Siipola kertoi UMK-lehdistötilaisuudessa, että kappaleen piti olla alkuperäisen suunnitelman mukaan laulajan seuraava sinkku. 

– Tuotanto vaihtui aika paljon, kun sovittiin, että haetaan tällä kappaleella UMK:n.

Siipola paljastaa, ettei kappaleen nykyinen versio ollut hänelle aluksi täysin mieleinen. Viisufanit kuitenkin ihastuivat voimabiisiin julkaisupäivänä ja se keräsi ylistäviä kommentteja.

– Tämä versio, mikä se nyt on, on sellainen, että laitoin tuottajalle, ettei tällä mennä.

Kappaleeseen ei kuitenkaan tehty muutoksia, sillä tuottaja sai perheenlisäystä.

– Hänelle syntyi poika, ja hän ei pystynyt tekemään tuotantoa sieltä synnäriltä. Jotenkin totuin tähän versioon ja onneksi totuin, koska tykkään siitä ja koen, että kappale on uudempaa Sara Siipolaa.

Siipolan lisäksi Uuden Musiikin Kilpailussa nähdään Cyan Kicks, SexmaneJesse MarkinWindows95man, Sini Sabotage sekä Mikael Gabriel ja Nublu. Finaali on Tampereen Nokia Arenalla 10. helmikuuta.

Markin ilmoitti aikaisemmin, että mikäli voittaa UMK:n, hän ei aio lähteä Euroviisuihin, mikäli Israel on mukana viisuissa

– Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö haluaisi osallistua, mutta koen, että tässä vaiheessa on tärkeämpää tehdä näkyväksi ihmisoikeusasiat, Markin kertoi Instagramissa.

EBU on vahvistanut, että Israel saa osallistua vuoden 2024 Euroviisuihin. Useat maat ovat vaatineet Israelin sulkemista Euroviisujen ulkopuolelle Israelin ja äärijärjestö Hamasin välisen sodan vuoksi. Myös Yleä on vaadittu vetäytymään Euroviisuista, mikäli Israel on mukana kilpailussa.

Lue myös:

    Uusimmat