Jesse Markin ei aio osallistua Euroviisuihin, jos Israel on mukana

Näin UMK-finalistit kuvailevat kappaleitaan 2:16
Näin UMK-finalistit kuvailevat kappaleitaan.

Artisti Jesse Markin kertoo Instagramissa, että jos hän voittaisi Uuden Musiikin Kilpailun, hän ei osallistuisi Euroviisuihin, mikäli Israel olisi mukana.

Uuden Musiikin Kilpailussa mukana oleva artisti Jesse Markin kertoo Instagramissa, että UMK:n voiton osuessa häneen hän ei aio osallistua Euroviisuihin, jos Israel on mukana viisuissa. 

Markin kertoo, että moni on kysynyt hänen kantaansa asiaan, ja hän haluaa nyt aukaista asiaa. 

– En aio osallistua Euroviisuihin, jos Israel osallistuu. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö haluaisi osallistua, mutta koen, että tässä vaiheessa on tärkeämpää tehdä näkyväksi ihmisoikeusasiat, Markin sanoo. 

– Samalla olen sitä mieltä, että kuka tahansa sitten Suomea Euroviisuihin lähtee edustamaan, kuuntelee suomalaisten ääntä. Koen, että moni suomalainen on tästä kyseisestä asiasta samaa mieltä kuin minäkin. Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu. Toivotaan, että EBU tekee jonkinlaisen päätöksen tämän Israelin suhteen ja Suomen kanssa päästään Mälmöön kattelemaan meininkejä, Markin lisää. 

EBU on vahvistanut, että Israel saa osallistua vuoden 2024 Euroviisuihin. Useat maat ovat vaatineet Israelin sulkemista Euroviisujen ulkopuolelle Israelin ja äärijärjestö Hamasin välisen sodan vuoksi. Myös Yleä on vaadittu vetäytymään Euroviisuista, mikäli Israel on mukana kilpailussa.

Lue myös:

    Uusimmat