Sanna Marin nähdään myös Amerikan Voguessa – lehti tapasi pääministerin puolison, joka kertoo harvinaisella tavalla parin elämästä: "Tärkeintä on olla tukena"

Pääministeri Sanna Marinin haastatteli britti-Voguen lisäksi myös amerikkalainen Vogue. 

Pääministeri Sanna Marinin haastattelu ilmestyy britti-Voguen toukokuun numerossa perjantaina 3. huhtikuuta. Lontoolaisen toimittajan Sirin Kalen toteuttama haastattelu julkaistiin lehden nettisivuilla jo tiistaina 31. maaliskuuta. Tämän lisäksi Marinin haastatteli alkuvuodesta myös amerikkalaisen Voguen toimittaja Rachel Donadio, ja tämä haastattelu julkaistiin Voguen nettisivuilla 1. huhtikuuta.  

Jutussa kerrotaan Donadion matkustaneen tammi-helmikuun vaihteessa Helsinkiin tapaamaan Marinia Kalen tavoin. Pääministerin lisäksi Donadio tapasi myös Marinin avopuolison, viestintäalalla työskentelevän Markus Räikkösen, joka kertoi muun muassa kaksikon perhe-elämästä kaksivuotiaan Emma-tyttärensä kanssa.

Marin ja Räikkönen tapasivat toisensa ollessaan 18-vuotiaita – Marinin mukaan juhlissa, Räikkösen mukaan baarissa, jutussa kerrotaan. Räikkösen mukaan Marin oli aina hieman vakavampi kuin muut nuoret sekä kiinnostunut politiikasta. 

– Tärkeintä on olla tukena, Räikkönen kertoo parin suhteesta. 

Vaikka Räikkönen on toisinaan näkyvästi esillä esimerkiksi Marinin Instagram-kuvissa, eivät ihmiset yleensä tunnista miestä kadulla. Tämä ei Räikköstä haittaa, päinvastoin: hän pitää siitä, että huomio on kiinnittyy enemmän hänen puolisoonsa.  

Marin ja Räikkönen ovat olleet kihloissa pitkään. Räikkösen mukaan kumpikaan ei kosinut vaan kihlat olivat yhteinen päätös monien yhteisten vuosien jälkeen. Pari aikoo mennä naimisiin maistraatissa, eikä aio viettää kirkkohäitä. 

– Meidän on laitettava päivä kalenteriin, Räikkönen kertoo häistä puhuttaessa.

Marinista tuli Suomen pääministeri joulukuussa 2019, kun hänen edeltäjänsä Antti Rinne erosi viikkoja kestäneen Posti-kohun ja lakkosaagojen seurauksena. Kun SDP:n puoluehallitus ehdotti Marinia Rinteen seuraajaksi, soitti hän puolisolleen Räikköselle kysyäkseen onko se ok, mikäli hänestä tulee pääministeri. Räikkönen totesi asian olevan erittäin ok ja puhuneensa jo Marinin äidille saadakseen lapsenhoitokuviot jo valmiiksi setvittyä. 

– Hänellä on paljon enemmän tasapainoa töiden suhteen. Jos käy niin, että Emma on sairas ja meidän täytyy hakea hänet kotiin, on puolisoni työ tehdä se, Marin kertoo haastattelussa. 

Donadio kertoo todenneensa haastattelun aikana Marinille Räikkösen vaikuttavan olevan erityisen mahtava tyyppi, ja oli saanut kommentillaan pääministerin ilmeen sulamaan hymyyn. 

– Hän on paras, Marin toteaa. 

Lue myös:

    Uusimmat