San Franciscon lentoturmassa kuolleet teinityttöjä

San Franciscon lentoturmassa surmansa saaneet kaksi kiinalaista olivat 16-vuotiaita teinityttöjä, kertoo Kiinan valtiollinen uutistoimisto Xinhua.

Kolmenkymmenen oppilaan kouluryhmä oli ollut opettajiensa kanssa matkalla kesäleirille Yhdysvaltoihin.

Tyttöjen vanhemmille menetys on suuri, sillä todennäköisesti perheet menettivät turmassa ainoan lapsensa.

Kiinassa on säännöstelty syntyvyyttä voimakkaasti vuodesta 1979 tukemalla perheitä, joissa on vain yksi lapsi. Perheen esikoisille, toisin kuin myöhemmin syntyneille lapsille, valtio kustantaa esimerkiksi päivähoidon ja koulutuksen.

Kiinalaistytöt kuolivat ja 180 loukkaantui lentokoneen takaosan iskeydyttyä kiitorataan laskeutumisvaiheessa. Eilen illalla Suomen aikaa sattuneessa onnettomuudessa kone ajautui ulos radalta ja syttyi tuleen.

– Luulimme olevamme kohtalon omia, kun rysähdys tuli. Tavaroita tippui päähän, sanoi toisen koululaisryhmän opettaja Kiinan valtiollisen television CCTV:n haastattelussa.

Turman syytä ryhdyttiin selvittämään tänään. Asiana Airlinesin mukaan kyseessä ei näytä olevan tekninen vika. Lentoyhtiö ei myöskään halunnut syyttää lentäjää tai San Franciscon lennonvalvontaa.

Koneessa olleen Benjamin Levyn mielestä kone lähestyi kiitorataa liian matalalla.

– Tunnen kentän melko hyvin, joten tajusin, että kone oli vähän liian alhaalla ja lähestyi vähän liian kovaa, Levy kertoo.

Kone oli tulossa Etelä-Korean pääkaupungista Soulista.

(MTV3 – STT – AFP)

Lue myös:

    Uusimmat