Samuli Vauramo rattijuopon aiheuttamassa onnettomuudessa

Näyttelijä Samuli Vauramo joutui onnettomuuteen Yhdysvalloissa.

War of the Dead - Stone's War -elokuvassa näyttelevä Samuli Vauramo on viettänyt jo jonkin aikaa Yhdysvalloissa opiskellen näyttelemistä. Kansainväliseksi tähdeksi tähtäävä Vauramo on kohdannut Yhdysvalloissa ollessaan kulttuurierojen lisäksi myöskin vaarallisen onnettomuustilanteen.

– Humalainen kuski törmäsi ensin kahteen autoon ja lähti ilmeisesti karkuun vastakkaiselle kaistalle liikennettä vastaan. Huomasin hänen ajavan minua kohti, Vauramo muistelee MTV3:lle.

Vauramon mukaan tilanteessa olisi voinut olla surullinen loppu, mutta onneksi näyttelijä selvisi tilanteesta säikähdyksellä.

– Ympärilläni oli autoja, mutta onnistuin siirtää autoani sen verran, että hän ei ajanut suoraan kohti. Auto kimposi kyljestäni ja poliisit saivat hänet välittömästi kiinni. Kuski oli aivan sekaisin ja se oli tiistai-iltana kuuden aikaan.

Samuli Vauramon tähdittämä War of the Dead – Stone's War -elokuva saa ensi-iltansa 4.5.2012.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat