Terho turvapaikkakriisistä: Jos Dublin-järjestelmä ei onnistu, käyttöön kansalliset poikkeustoimet
Kansanedustaja Sampo Terho vilauttaa ”kansallisia poikkeuksellisia toimenpiteitä” Suomen ratkaisuksi turvapaikkakriisiin.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sampo Terho kertoo, että ellei Euroopan unioni pysty palaamaan Dublin-järjestelmään, Suomen pitää ryhtyä kansallisiin toimiin, jotka ajavat saman asian kuin Dublin-järjestelmä.
– Hallituksen turvapaikkapoliittiseen toimenpideohjelmaan on kirjattu, että silloin pitää ryhtyä kansallisiin korvaaviin poikkeuksellisiin toimenpiteisiin, Terho toteaa aamun Huomenta Suomi -lähetyksessä.
Dublin-sopimuksen mukaan turvapaikanhakijan täytyy hakea turvapaikkaa siinä EU-maassa, johon hän ensimmäisenä saapuu.
EU-komissio on kuitenkin ehdottanut lähes vastakkaista ratkaisua kuin järjestelmän palauttamista: turvapaikanhakijoiden pakollista jakoa EU-maiden kesken. Kieltäytyvät maat voisivat saada 250 000 euron sakon yhtä turvapaikanhakijaa kohti.
Terho muistuttaa, että hallituksen kanta on, että siirtojen pitää perustua vapaaehtoisuuteen. Pakkokeinot eivät hänestä ole Suomen edun mukaisia.
– Lopputulos tulisi jälleen olemaan se, että tunnollisemmat maat ottavat kohtuuttoman osan tulijoista ja toiset jatkavat vapaamatkustajina.
– Mielenkiintoinen osa tässä on sakko. Ensimmäistä kertaa on EU-tasolla tunnustettu, että humanitaarinen maahanmuutto ei ole taloudellinen voimavara.
Terhon mukaan pakolliset siirrot edistäisivät toteutuessaan myös EU:n liittovaltiokehitystä. Hän ei kuitenkaan usko, että ne toteutuvat.
– On liian monta maata, jotka tulevat tätä vastustamaan.
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää