Salkkarit-tähti Hanna Kinnunen kertoo blogissaan avoimesti pettämisestä: "Edes hyppäys vieraisiin lakanoihin ei saisi omaa avioliittoani kaatumaan"

Hanna Kinnunen palaa tuttuun rooliin 3:35

Salkkareista tuttu Hanna Kinnunen avautuu blogissaan pettämisestä.

Salatut Elämät -sarjan Sallana tunnettu Hanna Kinnunen kirjoittaa blogissaan avoimesti pettämiskokemuksistaan.

Kinnunen kertoo tulleensa petetyksi aikaisemmassa suhteessa useita vuosia sitten. Tämä jätti naiseen syvät arvet, mikä vei luottamuksen parisuhteisiin pitkäksi aikaa.

Hän kertoo romuttuneensa tilanteesta niin pahoin, että joutui käyttämään unilääkkeitä saadakseen unta. Samaan aikaan nainen näytteli Salkkareissa hahmoa, joka kävi samantapaista elämäntilannetta läpi.

– Myös roolihahmoni tuli petetyksi tarinassaan samaan aikaan, kun yritin selvitä omista sydänsuruistani. Itkua oli helppo näytellä. Unilääkkeiden käyttöä niiden tuoman huonon olon takia en ole koskaan sen jälkeen voinut edes harkita, Kinnunen kirjoittaa.

Näyttelijä kertoo suhtautumisensa pettämiseen muuttuneen vuosien saatossa. Aiemmin hän oli hyvin tiukka sen suhteen. Vieläkään hän ei pitäisi, mikäli pettämistä tapahtuisi, mutta naisen mukaan tilanne ei olisi katastrofi.

– En usko, että hyvä ja varsinkaan pitkä parisuhde kaatuu, vaikka siitä astuttaisiin hetkeksi sivupolulle. Yksi suudelma tai edes hyppäys vieraisiin lakanoihin ei saisi omaa avioliittoani kaatumaan, Kinnunen kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat