Salkkarit-fanien ja tekijätiimin suuresti kaipaamat Ulla Taalasmaa (Maija-Liisa Peuhu) ja Dahlia Mustavaara (Inkeri Mertanen) palaavat tuotantoon ja Pihlajakadulle.
Rakastetut Salkkarit-tähdet Maija-Liisa Peuhu ja Inkeri Mertanen jättäytyivät pois suosikkisarjasta koronapandemian vuoksi vuoden 2020 alussa. Nyt Peuhu ja Mertanen tekevät odotetun paluun kuvauksiin syksyn aikana.

Salattujen elämien tuottaja Marko Äijö kertoo, että aika on nyt kypsä paluulle, koska molemmat näyttelijät ovat kahteen kertaan rokotettuja ja ovat itse ilmaisseet halunsa palata kuvauksiin.
– Kun silloin yli puolitoista vuotta sitten tuli julkishallinnon määräyksellä käsky, että yli 70-vuotiaat pois työpaikoilta, oli sitä noudatettava siinä silmänräpäyksessä. Silloin jäivät hyvät tarinat vaiheeseen. Onneksi pystyimme kirjoittamaan juonikuviot niin, että niistä ei koitunut haittaa kummallekaan hahmolle, Äijö muistelee.





