Saksan synagogahyökkääjän omituinen elämä: Vietti tuntikausia tietokoneella ja asui äitinsä kanssa

Saksassa poliisi jahtaa ainakin yhtä ampumiseen Hallessa osallistunutta – MTV:n kirjeenvaihtaja kertoo Saksan kiristyneistä asenteista 7:11

Saksan synagogahyökkäyksestä epäilty 27-vuotias mies vietti päivittäin tuntikausia tietokoneella ja asui äitinsä kanssa Benndorfissa Hallen länsipuolella, kertoo saksalaismedia.

Hyökkääjä oli asunut äitinsä kanssa siitä saakka kun hänen vanhempansa erosivat pojan ollessa 14-vuotias.

Hyökkääjä oli opiskellut yliopistossa kemiaa, mutta jätti opintonsa kesken jouduttuaan isoon vatsaleikkaukseen. Hän oli myös ollut jonkin aikaa armeijassa. Miehellä ei ollut rikosrekisteriä, eikä hän ollut aikaisemmin ollut tekemisissä poliisin kanssa.

–  Riitelimme erittäin paljon: ei hän piitannut mielipiteistäni. En saanut häneen enää kontaktia. Hän ei ollut sovussa itsensä kanssa, vaan syytti kaikesta aina muita, sanoi Bildin haastattelema miehen isä, joka kertoi tavanneensa poikaansa säännöllisesti.

Hyökkääjä videoi veritekonsa nettiin: Hyökkäys näkyi suorana lähetyksenä Twitch-nettipalvelussa 35 minuutin ajan. Hän haukkuu itseään lähetyksessä muun muassa idiootiksi, täydelliseksi luuseriksi ja epäonnistujaksi.

Vihaa uhkuva manifesti

Liittovaltion syyttäjän Peter Frankin mukaan mies halusi tehdä joukkomurhan.

–  Eilen kokemamme oli terroria. Tähän mennessä on selvinnyt, että epäilty aikoi tehdä synagogassa joukkomurhan, Frank sanoi. Epäillyn autosta löytyi neljä kiloa räjähteitä.

Mies oli julkaissut noin viikko ennen hyökkäystä netissä vihaa uhkuvan manifestin, jossa hän uhosi haluavansa tappaa "ei-valkoisia ihmisiä, mieluiten juutalaisia".

Saksalaislehti Die Weltin mukaan 10 sivua pitkässä tekstissä mainittiin aikomus hyökätä Hallen synagogaan juutalaisten juhlapäivän Jom kippurin aikana. Teksti oli kirjoitettu englanniksi.

Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mukaan valtion täytyy turvautua kaikkiin keinoihin vihan ja väkivallan torjumiseksi. Merkelin mukaan näille asioille tulee olla Saksassa nollatoleranssi.

Tapahtumapaikalla Hallessa vierailleen liittopresidentti Frank-Walter Steinmeierin mukaan valtiolla on velvollisuus suojella juutalaisten elämää Saksassa. Presidentin mukaan historia varoittaa saksalaisia osoittamasta ymmärrystä äärioikeistolaisuutta tai rotuvihaa kohtaan.

Hyökkäyksessä kuoli kaksi ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat