Saksan poliisi vahvisti perjantaina, että Hampurissa tapahtuneessa joukkoampumisessa on kuollut kahdeksan ihmistä. Kuolleiden joukossa on epäilty ampuja.
Poliisin mukaan useita muita ihmisiä haavoittui, osa heistä vakavasti. Saksan media on kertonut aikaisemmin, että vakavasti haavoittuneita olisi kahdeksan. Kaikkiaan eriasteisia vammoja saaneita voi olla jopa yli kaksikymmentä.
Ampuminen tapahtui Hampurissa Jehovan todistajien valtakunnansalissa torstai-iltana.
Saksalaislehti Spiegelin mukaan epäilty on 30–40-vuotias entinen Jehovan todistajien jäsen, joka käytti ampumiseen pistoolia. Lehden mukaan ei ole selvää, oliko miehellä lupa aseeseen. Epäilty ampuja ei ollut poliisin tarkkailulistalla.
Spiegelin mukaan mies tunkeutui väkisin sisälle Grossborstelin kaupunginosassa sijaitsevaan rakennukseen, jossa oli menossa raamattupiiri.
Hampurin poliisin erikoisyksikkö oli sattumalta lähellä paikkaa ja pääsi perille nopeasti hälytyksen tultua. Saavuttuaan paikalle poliisit kuulivat laukauksen rakennuksen yläkerroksista. Sinne päästyään poliisit löysivät ruumiin, joka mahdollisesti oli ampujan.
Poliisi varoitti ihmisiä katastrofitilanteisiin tarkoitetulla puhelinsovelluksella. Ihmiset määrättiin pysymään sisätiloissa ja lisäksi välttämään ampumapaikkaa ja sen lähialueita. Poliisi eristi ampumapaikan lähikadut ja valvoi aluetta myös ilmasta helikopterilla.
– Raportit tapahtumasta ovat järkyttäviä. Syvä osanottoni uhrien omaisille. Pelastuslaitos työskentelee tiiviisti löytääkseen tekijä(t) ja selvittääkseen taustat, kirjoitti Hampurin pormestari Peter Tschentscher Twitterissä.
Saksan Jehovan todistajat sanoivat lausunnossaan olevansa syvästi järkyttyneitä jäseniinsä kohdistuneesta hirvittävästä hyökkäyksestä.
Saksan liittokansleri Olaf Scholz puolestaan tuomitsi "brutaalin väkivallanteon" ja sanoi ajatustensa olevan uhrien ja näiden läheisten luona. Saksan sisäministeri Nancy Faeser sanoi poliisin tutkijoiden tekevän kaikkensa, jotta kaikki hyökkäykseen liittyvät seikat saadaan selville.
Poliisi pyysi kaikkia tapauksen silminnäkijöitä toimittamaan mahdolliset kuvat ja videot tätä varten varatulle verkkosivustolle tutkittaviksi.
Saksassa tehty viime vuosina useita terrori-iskuja
Saksassa on viime vuosina tehty useita terrori-iskuja, joiden tekijät ovat olleet jihadisteja ja äärioikeistolaisia.
Yksi tuhoisimmista iskuista tapahtui Berliinin joulumarkkinoilla 2016, kun islamistiterroristi ajoi rekalla keskelle torialuetta ja 12 ihmistä sai surmansa. Tekijä oli tunisialainen mies, jonka turvapaikkahakemus oli hylätty. Hän oli terroristijärjestö Isisin kannattaja.
Sisäministeriön mukaan Saksassa on vaarallisiksi luokiteltujen islamistien määrä kasvanut vuosina 2013–2021 yhteensä 615:een.
Myös äärioikeistolaiset ovat tehneet Saksassa useita väkivaltaisia iskuja viime vuosina. Se on nostanut syytöksiä Saksan hallitusta kohtaan, ettei se ole tehnyt tarpeeksi kitkeäkseen uusnatsien väkivaltaa.
Helmikuussa 2020 äärioikeistolainen ampui 10 ihmistä ja haavoitti viittä Hanaun kaupungissa. 2019 kaksi ihmistä kuoli Hallessa, kun uusnatsit yrittivät hyökätä synagogaan juutalaisten suurena pyhäpäivänä jom kippurina.
Uusimmat
-
07:20
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin erikoinen takaisku saa kritiikkiä asiantuntijoilta: "Tämän kaltaista asiaa ei todella pitäisi voida tapahtua"
-
07:11
Kim Jong-un suree Iranin presidentin kuolemaa: "Hän oli läheinen ystävä"
-
07:02
Leijonat-puolustajalla hengitysvaikeuksia – sai iskun MM-ottelussa
-
06:49
Saksa jyrähti ICC:n syyttäjälle: "Israelin hallinnolla oikeus suojella kansalaisiaan"
-
06:48
Edmonton vei seiskapelissä "Kanadan mestaruuden" – NHL:n neljä parasta selvillä
-
06:38
Marja-alan ihmiskauppaoikeudenkäynti alkaa – "Olen toiminut vilpittömällä mielellä"
-
06:28
Eskariopet kertovat, millainen lahja on mieluisin: "Se on kaikista paras kiitos"
-
06:28
Äitinsä puolesta pelännyt humalainen kaahasi poliisi perässään – tuomio tuli huolesta huolimatta
-
06:21
Verottajalta viimeinen muistutus
-
06:11
Näin sääilmiöt El Niño ja La Niña vaikuttavat suomalaisten suosikkikohteisiin
-
06:06
Helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaisseremoniat alkavat Iranissa
-
06:03
Jukka Jalonen latasi räväkän kommentin Leijonien MM-jättiottelun alla – muistutti toimittajaa "30 vuoden urastaan"
-
05:55
Romanikerjäläisilmiö muuttui – Itä-Euroopassa kiertää nyt sana Suomesta
-
05:51
Käännytyslaki etenee tänään eduskuntaan – hallitus kertoo esityksestä aamulla
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
Lataa lisää