Mainos

Saksa kukisti Leijonat Suomen omilla aseilla – "Tämä oli tyypillinen altavastaajan voitto"

2:25
C Moren asiantuntijat vertasivat Saksan suoritusta Leijonien aikaisempiin esityksiin.

Saksa pilasi Leijonien haaveet lohkovoitosta, kun se kukisti Suomen 4-2-lukemin jääkiekon MM-kisojen lohkovaiheen päätösottelussa tiistaina. C Moren asiantuntijoiden Karri Kiven ja Ville Niemisen mukaan Saksa syötti Leijonille omaa lääkettään.

Leijonilla oli voitolla mahdollisuus varmistaa A-lohkon ykkössija itselleen, mutta tappion myötä lopullinen lohkosijoitus on toinen. Lähtökohta Saksa-otteluun oli selvä. Voittoa lähdettiin hakemaan.

– Me halusimme tästä voiton – tyyli vapaa, mutta ajateltiin etukäteen, että ei tarvitse henkisesti mennä äärirajoille, Karri Kivi toteaa.

Leijonat sortui ottelussa useisiin kohtalokkaisiin virheisiin, jotka näkyivät myös valotaululla. Saksa rokotti Suomea virheistään erittäin kovalla prosentilla. Virheiden lisäksi Colorado Avalanchessa saksalaisvahti Philipp Grubauer pelasi Saksan tolppien välissä upean ottelun.

– Ei ollut nyt oikein kovien pelien tunne puserossa, että mitä se vaatii. Maalipaikkoja luotiin tarpeeksi, mutta Saksalla oli huippumaalivahti Philipp Grubauer. Hän riisti ykkösmaalivahdin aseman Semjon Varlamovilta puolen kauden paikkeilla. Hän on tehnyt hyvää työtä Jussi Parkkilan kanssa Avalanchessa. Kyllä Grubauerkin voi antaa Saksalle mahdollisuuden tuolla jatkopeleissä, Nieminen painottaa.

Suomi hallitsi ottelua tilastollisesti, mutta se ei riittänyt voittoon. Grubauer venyi Saksan maalilla 39 torjuntaan, kun Lankinen joutui torjumaan vain 17 kertaa. Saksan tiivis joukkuepelaaminen muistutti asiantuntijakaksikkoa Suomen omasta pelitavasta.

– Tämä oli tyypillinen lievän altavastaajan voitto. Huippu maalivahtipeli ja tulikuuma ykkösketju. He voivat mennä tuolla ihan finaaliin asti, Kivi hehkuttaa Saksan peliesitystä.

– Saksa syötti nyt Suomelle Suomen omaa lääkettä, Nieminen komppaa.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja