Saksa avasi pistetilinsä MM-kisoissa

6:50

Saksa ja Espanja tasasivat pisteet 1-1-tasatuloksella jalkapallon miesten MM-kisojen sunnuntain myöhäisottelussa. 

MAINOS

Jalkapallon MM-kisat
20.11.–18.12.

MTV ja C More esittivät MM-turnauksesta 22 ottelua suorina lähetyksinä!

Saksa pääsi lähellä johto-osumaa ottelun ensimmäisen jakson loppuhetkillä. Joukkue sai vapaapotkun, josta Antonio Rüdiger puski pallon maaliin. Toppari oli kuitenkin paitsiossa, joten osuma hylättiin.

Espanja siirtyi ottelussa 1-0-johtoon reilun tunnin pelin jälkeen. Jordi Alba tarjoili pallon maalin eteen ja Alvaro Morata viimeisteli Espanjalle ottelun avausmaalin. Saksa sai lopulta palkintonsa vajaa kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä, kun Niclas Füllkrug laukoi pallon yläkulmaan. 

Saksa sai vielä ottelun viime hetkillä potentiaalisen paikan, mutta Leroy Sane ajautui liian pieneen kulmaan ennen viimeistä ratkaisua.

Saksa hävisi MM-turnauksen avausottelunsa Japanille, joten se sai nyt auki pistetilinsä. Espanja nousi lohkon piikkipaikalle, sillä on kasassa neljä pistettä. Espanja kohtaa viimeisellä kierroksella Japanin ja Saksa Costa Rican.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja