Saksa astuu EU-puheenjohtajamaan saappaisiin – rahaneuvottelujen kortit ovat Angela Merkelin käsissä

Saksan EU-puheenjohtajuuskausi alkaa – Eurooppa-kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola analysoi, mitä haasteita EU:lla riittää tulevaisuudessa 10:07
Eurooppa-kirjeenvaihtaja Heikki Piuhola analysoi Uutisaamussa Saksan EU-puheenjohtajuuskautta sekä EU:n tulevaisuuden haasteita.

Loppuvuonna yritetään löytää ratkaisua EU:n suurissa rahaneuvotteluissa sekä sopua tulevasta suhteesta Britanniaan.

Saksa aloittaa tänään puolivuotisen kautensa EU-puheenjohtajamaana. Suuren jäsenmaan kauteen kohdistuu suuria odotuksia, sillä loppuvuoden aikana EU:ssa pyritään ratkomaan isoja kysymyksiä. Saksan puheenjohtajakaudella merkittävässä roolissa on EU:n selviäminen koronaviruskriisistä.

Lisäksi auki ovat esimerkiksi neuvottelut EU:n monivuotisesta budjetista sekä 750 miljardin euron elpymisvälineestä. Lisäksi tuloksia odotetaan EU:n ja Ison-Britannian tulevan suhteen neuvotteluista.

Liittokansleri Angela Merkel on julkisesti toivonut, että EU-maat löytäisivät sovun rahaneuvotteluissa jo heinäkuussa ennen kesälomia, mutta ponnisteltavaa vielä riittää. Merkel on korostanut koronakriisin vakavuutta.

Perjantaina julkaistussa eurooppalaisten sanomalehtien yhteishaastattelussa Merkel painotti eurooppalaista solidaarisuutta mutta myös sitä, että jokaisen maan on hoidettava osuutensa kriisin ratkaisemiseksi.

Merkelin vaikutusvalta on merkittävä

Jäsenmaiden välisisä rahaneuvotteluja johtaa varsinaisesti Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel, mutta Merkelin vaikutusvalta on arvioitu merkittäväksi. Esimerkiksi uutistoimisto AFP:n haastattelema EU-diplomaattilähde kuvaili, että kaikki kortit ovat nyt Merkelin kädessä.

Alkavaa puheenjohtajakautta voi pitää Merkelin liittokansleriuran viimeisenä suurena eurooppalaisena koitoksena, sillä hän on astumassa syrjään ensi vuoden vaaleissa. Merkel on jo luopunut puolueensa puheenjohtajuudesta, eikä hän ole enää ehdolla liittokansleriksi.

Kokemusta puheenjohtajakauden kipparoimisesta Merkelillä on, sillä hän oli jo liittokanslerina, kun Saksa oli edellisen kerran puheenjohtajana vuonna 2007.

Lue myös:

    Uusimmat