Sadat saivat koronaviruksen lihanjalostustehtaalla Saksassa

2:14
EU:n jäsenmaat käsittelevät perjantaina huippukokouksessa ehdotusta koronatukipaketista

Saksassa tuhansia ihmisiä on kehotettu jäämään kotikaranteeniin sen jälkeen kun uusi koronavirus pääsi leviämään lihanjalostustehtaalla, kertoo BBC.

Güterslohin kaupungissa Luoteis-Saksassa sijaitsevan Tönnies Group -yhtymän tehtaalta on löydetty jo liki 700 tartuntaa. Tuhansia työntekijöitä on edelleen testaamatta. Tehdas suljettiin keskiviikkona iltapäivällä.

Paikallisviranomaiset ovat sulkeneet koulut ja päiväkodit varotoimena kuukauden loppuun saakka.

Liittokansleri Angela Merkel on kiitellyt paikallisvirnaomaisten toimintaa, ja sanonut toivovansa, että se estää viruksen leviämisen laajemmalle.

Saksa on onnistunut hyvin koronaviruksen vastaisessa työssään. Vaikka se on EU:n väkirikkain maa, koronavirukseen liitettyjä kuolemantapauksia on rekisteröity alle 9 000. Väkilukuun suhteutettuna Saksassa on kuollut 107 ihmistä miljoonaa asukasta kohti. Suomessa vastaava luku oli torstaina 59.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja