SAK: Työhön on yhä vaikeampi vaikuttaa – työelämän laatu silti parantunut hieman

Entistä useampi työntekijä kokee, että ei voi riittävästi vaikuttaa työnsä järjestelyihin, kertoo SAK:n jäsentutkimus.

Kaksi vuotta sitten vaikutusmahdollisuuksiinsa tyytymättömiä oli joka kymmenes, nyt joka neljäs.  

Toisaalta huoli työn terveys- ja turvallisuushaitoista on selvästi vähentynyt. Sen sijaan kiire koetaan edelleen suurena ongelmana.  

– Yleisin ongelma näyttää edelleen olevan alituinen kiire ja se, että työnantaja asettaa työn tehokkuuden kaiken muun edelle. Tämä osa-alue on edelleen hälyttävän huonolla tolalla, vaikka pisteet ovat nousseet hiukan kahdessa vuodessa, SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila kertoo liiton tiedotteessa.

Tutkimuksen perusteella sairauspoissaoloja on selvästi vähemmän niillä työpaikoilla, jotka ihmiset kokevat hyviksi. Hyvien ja keskinkertaisten työpaikkojen työntekijöistä yli puolet ei ole ollut lainkaan sairauslomalla viimeisen vuoden aikana. Huonoiksi koetuissa työpaikoissa taas noin kolmasosa työntekijöistä on selvinnyt ilman sairauslomia.   

Kyselyyn haastateltiin keväällä 1200:aa ihmistä, jotka ovat SAK:hon kuuluvien ammattiliittojen jäseniä.


Lue myös:

    Uusimmat