SaiPa on tullut viime vuosina tunnetuksi laadukkaista hankinnoista ulkomaalaispelaajien suhteen. Tämäkään SM-liigakausi ei näytä olevan poikkeus.
Mikä yhdistää Stefano Giliatia, Chad Rauta ja Sam Lofquistia? He kaikki ovat ponnistaneet Lappeenrannasta KHL-jäille parin vuoden sisään. Tämän lisäksi viime kauden pistepörssin kakkonen David McIntyre on siirtynyt Sveitsiin ja Dave Spina on tätä nykyä TPS:n tähtipelaaja, näin esimerkkeinä.
SaiPa haali tälle kaudelle kaksi uutta ulkomaalaista. Yhdysvalloissa syntynyt ja lisäksi Kanadan passin omistava Curtis Hamilton on aloittanut kauden todella räväkästi. Laitahyökkääjä on neljän pelin maaliputkessa ja räpännyt viisi osumaa jakaen maalipörssin kärkisijan.
– On se pieni yllätys. Viisi maalia viiteen peliin on hyvä juttu. Menen maalin edustoille ja ahtaisiin väleihin. Olen ollut myös onnekas, Hamilton summaa MTV Sportille.
24-vuotias Hamilton pelaa toista kauttaan vanhalla mantereella. Viime sesonki meni Tshekin Extraliigan Sparta Prahassa. Joukkue eteni aina finaaleihin asti ja Hamilton pelasi vahvan runkosarjan iskien 17 maalia.
SaiPa iski Hamiltoniin kiinni sopivaan aikaan.
– Suomi ja Ruotsi ovat sellaisia maita, joissa olen halunnut pelata. Viime kauden jälkeen agenttini sanoi, että SaiPa on kiinnostunut. SaiPa oli ensimmäisenä liikkeellä ja se ratkaisi, Hamilton taustoittaa.

