Sähköautojen vetovoimassa tapahtunut merkittävä muutos, kaksi ryhmää vetureina: "Nuoremmalle sukupolvelle luontevaa"
Vaihtoautoketju Kamuxin teettämä Suomalaiset autokaupoilla -kyselytutkimus paljastaa, että asenteet hybridi- ja sähköautojen hankkimista kohtaan ovat muuttuneet kahdessa vuodessa.
Kaksi vuotta sitten vain 4 prosenttia kaikista Suomalaiset autokaupoilla -kyselyn vastaajista totesi päätyvänsä hybridi- tai sähköautoon "erittäin todennäköisesti", mikäli olisi hankkimassa tai vaihtamassa autoa samana vuonna. Tänä vuonna osuus on Kamuxin tiedotteen mukaan kaksinkertaistunut 8 prosenttiin.
Hybridi- ja sähköautoteknologia on kasvattanut suosiotaan etenkin naisten keskuudessa, sillä erittäin todennäköisesti -vastausvaihtoehdon suosio on heillä kolminkertaistunut kahdessa vuodessa.
Vieläkin suurempi absoluuttinen kasvu on havaittavissa 25–34-vuotiaiden ryhmässä. Kaksi vuotta sitten vain 22 prosenttia ikäryhmän vastaajista kertoi päätyvänsä hybridi- tai sähköautoon vähintäänkin melkoisella todennäköisyydellä, kun taas tuoreimmassa tutkimuksessa prosenttiosuus on peräti 41.
Vähäpäästöisyydellä eniten merkitystä kolmekymppisille
Auton vähäpäästöisyys on tutkimuksen mukaan tärkeää etenkin nuoremmille ikäpolville. Jälleen esiin nousee 25–34-vuotiaiden ikäryhmä, jonka vastaajista 54 prosenttia kokee vähäpäästöisyyden ohjaavan autovalintaa jo nyt tai tulevaisuudessa.
– Nuoremmalle sukupolvelle keskustelu autoilun päästöistä ja ympäristövaikutuksista on luontevaa, koska he ovat kasvaneet aikaan, jossa vaihtoehtoja autotarjontaan on tullut markkinoille lisää ja ympäristöasiat ovat olleet esillä muutenkin, Kamuxin maajohtaja Tommi Iiskonmäki toteaa.
Lähde: Kamux
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää