Sähköautojen kotilataustuotteissa räikeitä puutteita: "Vaatimus on ehdoton" – huomioi nämä neljä asiaa
Jo reilu kolmasosa Suomessa myydyistä uusista ja käytettyinä maahantuoduista henkilöautoista on joko täyssähköautoja tai ladattavia hybridejä. Kiihtyvä sähköistyminen alkaa näkyä myös lataustuotteissa, mutta ei pelkästään positiivisesti.
Suomen liikenne sähköistyy kovaa vauhtia, mikä näkyy myös lataustuotemarkkinoille. Myyntiin saapuu jatkuvasti uusia latausasemia ja -johtoja, mikä pakottaa myös kuluttajan olemaan tarkkana.
Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry huomauttaa tiedotteessaan, että määräystenvastainen latausjohto tai -asema voi aiheuttaa tulipalon tai sähköiskun.
Sähköinsinöörit – SIL ry sanoo teettäneensä verkosta ostamille lataustuotteille tuotestandardien mukaisia osatestejä pistokoeluontoisesti. Testien tekijänä toimi testaus-, tarkastus- ja sertifiointiyritys SGS Fimko.
Lue myös: Tällä härvelillä lataat sähköautoa kotona nopeammin – asentamiseen ei tarvita ammattilaista
Testejä varten tilattiin suomalaisista verkkokaupoista yksi kiinteästi asennettava latausasema ja yksi tavalliseen pistorasiaan kytkettävä latausjohto. Ulkomailta tilattiin yksi tavalliseen pistorasiaan kytkettävä latausjohto.
– Valinnat tehtiin riskiperusteisesti, eli käytännössä tuotteen hinnan ja yleisen olemuksen perusteella, Sähköinsinöörien puheenjohtaja Vesa Linja-aho kertoo STEK ry:n tiedotteessa.
Kaikista puuttui tasasähkövikavirran tunnistin
Molemmista tavalliseen pistorasiaan tarkoitetusta latausjohdoista puuttui 6 milliampeerin tasavikavirran tunnistin, vaikka tuotestandardi sitä niiltä edellyttää. Tasavikavirran tunnistin puuttui myös kiinteästi asennettavasta latausasemasta.
– Räikein puute oli se, että kiinteästi asennettavan latausaseman mukana ei toimitettu minkäänlaista asennusohjetta, ei myöskään käyttöohjetta tai muita lakisääteisiä asiakirjoja, kertoo SGS Fimkon Heli Luotola.
– Mukana oli vain QR-koodi, joka vei yksinkertaiseen englanninkieliseen ohjeeseen, josta puuttuivat oleelliset tekniset tiedot kokonaan.
Sähköturvallisuuslaki vaatii, että sähkölaitteen turvallisuustietojen, ohjeiden sekä sähkölaitteen mukana olevien asiakirjojen tulee olla suomen ja ruotsin kielellä. Niiden on oltava selkeitä, ymmärrettäviä ja helppotajuisia.
– Tämä vaatimus on kirjattu lakitasolle, ja se on ehdoton, Linja-aho korostaa.
– Esimerkiksi tieto tasavikavirran tunnistimen olemassaolosta on tärkeää, jotta sähköurakoitsija tietää, tuleeko tuote suojata tasavikavirroilta asennuksen puolella, hän jatkaa.
Käyttö- ja asennusohjeet puuttuivat kiinteästä latausasemasta, mutta niin verkkokaupan sivuilla kuin tuotteen arvokilvessäkin oli maininta tuotteessa olevasta tasavikavirran tunnistimesta. Testeissä sitä ei kuitenkaan löytynyt.
Linja-aho kertoo tiedotteessa toimittaneensa tiedot epäilyttävistä tuotteista Tukesille, joka on sähkötuotteita valvova viranomainen.
STEK ry:n vinkit sähköauton turvalliseen kotilataamiseen
- Käytä lataamiseen suunniteltua kiinteästi asennettua latausasemaa, mikä on usein sekä turvallisin että kätevin.
- Kiinteän asennuksen saa tehdä vain ammattilainen. Tarkista, että urakoitsija on Tukesin rekisterissä ja pyydä asentajalta kopio käyttöönottotarkastuspöytäkirjasta.
- Älä koskaan lataa huonokuntoisesta pistoriasta. Erityisesti puuseinään kiinnitetty huonokuntoinen pistoke on paloturvallisuusriski. Suosi tunnettuja ja hyvämaineisia tuotemerkkejä.
- Tutustu vakuutusyhtiösi ehtoihin, sillä moni yhtiö vaatii kiinteistön sähköverkon soveltuvuuden tarkistamista ennen auton lataamista.
Lähde: STEK ry
Uusimmat
-
06:44
Nainen yritti polttaa miehen autoonsa Washingtonissa, sisällä myös kaksi pientä lasta – "Hän katseli sitä kuin jotain esitystä"
-
06:20
HS: Niinistö vastaa kritiikkiin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta – "Ei siinä mitään pahaa tarkoitusta ollut takana"
-
06:19
Väkivaltaisessa suhteessa ollut Hanna odottanut oikeutta työkyvyttömänä yli vuoden: "Haluaisin jättää tämän kaiken taakse"
-
06:11
Poliisi tyhjensi pustoja, alkoholi värittänyt tapahtumia – näin päättäjäisten juhlinta on sujunut
-
06:05
Leikkaako Opec öljyntuotantoa? Voisi heijastua bensan hintaan
-
05:57
Tiedätkö, mitä lapsesi näkee Youtube Kidsissä? Viaton sisältö voi muuttua yllättäen karmivaksi: "Aion tuutata ja tappaa teidät kaikki"
-
05:53
Väite: Lennokki ammuttu alas Krimillä, Venäjä iski jälleen Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
05:45
Anna-Maja Henrikssonista tulee tänään Suomen historian pitkäaikaisin oikeusministeri
-
05:38
Hornetit saavat ulkomaisia koneita rinnalleen Jyväskylän paraatissa
-
05:17
Ukrainassa käytävän sodan tapahtumat 3.6.2023
-
04:52
Uudellamaalla useita "jalattomassa" kunnossa olevaa nuorta – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
Lataa lisää