Sähköalan riitaan on annettu sovintoehdotus, kertoi valtakunnansovittelija Minna Helle Twitterissä varhain tänään.
Helteen mukaan Sähköliitto ja Teknologiateollisuus vastaavat ehdotukseen illalla kello seitsemän valtakunnansovittelijan toimistolla. Ehdotus ei ole julkinen, ennen kuin osapuolet ovat antaneet vastauksensa.
Helle suosittelee valtakunnansovittelijan toimiston verkkosivulla julkaistussa tiedotteessa, että osapuolet hyväksyvät sovintoehdotuksen.
– Riidan pitkittyminen ei lisää ratkaisumahdollisuuksia, vaan päinvastoin hankaloittaa sovun löytymistä, Helle arvioi.
Teknologiateollisuuden mukaan yritykset kärsivät jo sähköasentajien lakosta
Vajaan tuhannen sähköasentajan lakko alkoi keskiviikkona. Teknologiateollisuuden mukaan siitä on jo aiheutunut häiriöitä ja kustannuksia alan yrityksille. Tilannetta eilen kommentoineen Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroisen mukaan kaikki alan yritykset ovat joutuneet tekemään poikkeusjärjestelyjä, kun omat sähkömiehet ovat olleet lakossa.
– Meillä on alan kaikki yritykset työtaistelujen piirissä ja vahinkoja ja menetyksiä tulee koko ajan. Mitä nopeammin asia saadaan pois päiväjärjestyksestä, sen parempi, Inkeroinen sanoi ennen valtakunnansovittelijan luo menemistään.
Inkeroisen mukaan osa yrityksistä on jo joutunut osittain ajamaan alas tuotantoaan. Hän pelkää, että edessä saattaa olla jopa tuotannon keskeytyksiä, jos lakko laajenee, kuten Sähköliitto on uhannut.
Laajempi toinen lakko alkaa perjantaina, mikäli osapuolet eivät pääse sopuun. Tuolloin sen piirissä olisivat kaikki Teknologiateollisuuden sopimusalalla työskentelevät lähes 2 500 Sähköliiton jäsentä.
Kiista koskee työehtojen neuvottelua. Teknologiateollisuus ja Teollisuusliitto ovat ilmoittaneet, että sähköalan työntekijöiden työehdot sisällytetään alan pääsopimukseen eli niin sanottuun metallin sopimukseen. Sähköliitto katsoo, että sillä on oltava mahdollisuus neuvotella erillinen työehtosopimus suoraan Teknologiateollisuuden kanssa.
Sähköliitto katkaisi perjantaina neuvottelut myös metsä-alalla työskentelevien sähköasentajien työehtosopimuksista Metsäteollisuuden kanssa. Sähköliitto haluaa näin peesata Paperiliittoa, jonka tähän asti tahmeat neuvottelut Metsäteollisuuden kanssa jatkuvat maanantaina.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää