Pakotepolitiikasta vastaavan erikoislähettilään läsnäolo Trumpin ja eurooppalaisten johtajien tapaamisessa voisi EK:n johtajan mukaan kieliä siitä, että puheenaiheena saattaisivat olla Venäjään liittyvät pakotteet.
Eilen maanantaina tuli tieto siitä, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kutsui jälleen eurooppalaisia johtajia Valkoiseen taloon.
Vanhempi tutkija Iro Särkkä Ulkopoliittisesta instituutista kertoo, että tapaamisesta tiedetään tässä vaiheessa aika vähän. Esimerkiksi delegaation kokoonpanosta ei tiedetä juuri mitään.
Muutamia heikkoja viestejä on saatu. Esimerkiksi Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ei olisi menossa eikä myöskään presidentti Alexander Stubb.
– Vaikuttaa, että on ehkä pikkuisen matalamman tason tapaaminen, mutta mitään virallista ei ole kerrottu. Tämä on tietynlaista strategisen tiedon panttaamista. Ehkä ei haluta myöskään Venäjälle signaloida tarpeeksi yksityiskohtaisesti, mistä tässä on kyse, Särkkä miettii.
Lue myös: Trumpin tapaamisesta Euroopan johtajien kanssa ei tiedetä vieläkään juuri mitään: "Mystinen kuvio"
Pakotteita luvassa?
EK:n johtaja Petri Vuorion mukaan EU:n pakotepolitiikasta vastaavan erikoislähettilään David O’Sullivanin läsnäolo kielii siitä, että kysymyksessä saattaisivat olla Venäjään liittyvät pakotteet, joista Trump on puhunut.
