On mahdollista sairastaa borrelioosia ilman mitään tietoa siitä tai punkin puremasta.
– Borrelioosi matkii hyvin monenlaisia tauteja. Siksi sen tunnistaminen voi olla joskus vaikeaa, professori Jarmo Oksi sanoo.
– Tauti ei välttämättä etene klassisimman oireiston ja taudinkuvan mukaisesti. Ainoat merkit saattavat olla esimerkiksi kuumeilu tai kolotukset. Silloin täytyy seurata, kehittyvätkö kolotukset vaikka turvottaviksi niveltulehduksiksi. Tällöin asiaan voi puuttua tarkoin lääketieteellisin kokein.
Myös tietyn tyyppinen aivokalvon tulehdus, kasvohalvaus ja hermojuuritulehdus antavat syytä epäillä borrelioosia ilman havaittua puutiaisen pistoa tai vaeltavaa varhaisvaiheen ihotulehdusta.
– Jos tartunta jää toteamatta ja hoitamatta, oireita todennäköisesti tulee vuosien kuluessa lisää ja lisää. Silloin sairaus muuttuu krooniseksi ja voi kestää yli kymmenenkin vuotta. Käytännössä tartunnan seuraukset ilmenevät kuitenkin yleensä jo vuoden sisällä, jolloin ne voidaan hoitaa, Oksi sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuva: Colourbox.com
Uusimmat
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
22:58
Raju hyökkäys elokuvateatterissa – nyrkkeilijä pieksi katsojan silmittömällä tavalla
-
22:53
MTV Uutiset Saksassa: Yksi Stubbin vierailun Suomi-teema upposi isäntiin kuin kuuma veitsi voihin
-
22:53
Hämmentävä episodi kesken huippuvaarallisen tilanteen Mestarien liigan suurottelussa – "Ei voi mennä läpi"
-
22:34
Suutelukohussa ryvettynyt jalkapallopomo joutuu oikeuden eteen
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
20:33
Boeing jälleen pulassa – lentokone kynti Turkissa asfalttia, kun nokkateline irtosi
-
Lataa lisää