Pääsiäisen säähän tulossa lämmin muutos.
Tiistaina kerrottiin torstaina olevan vuoden tähän mennessä lämpöisin päivä, minkä jälkeen pitkänäperjantaina vesisaderintama hyydyttää Suomen eteläosat viiden asteen paikkeille.
– Todella keväisen oloinen päivä – vuoden lämpimin ja pitkään lämpimimpänä pysyykin, Pekka Pouta ennusti.
Näin asia ei näytä enää olevan, sillä lämpimin päivä näyttää olevan hyvinkin lähellä.
Suomi on koko pääsiäisen kahden ilmamassan rajalla, jonka pystyy selkeästi näkemään myös sääkartalta.
– Ollaan hyvin lämpöisen eteläisen ilmamassan ja vielä aika kylmän arktisen pohjoisen ilmamassan välillä, kertoo MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi.
Nämä kaksi taistelevat pääsiäisenä sään herruudesta.
– Näyttää, että pääsiäispyhien sateet ovat tulossa pohjoiseen lumena, maan keskiosaan vetenä ja etelään ei ole tulossa suinkaan lunta, vaan aika lämmin aalto.
Torstaina etelässä menee 10 astetta mantereen puolella rikki, joka on tähän mennessä vuoden lämpimin päivä.
Perjantaina etelässä sataa vettä ja pohjoisessa lunta.
Mutta sitten alkaa tapahtumaan yllätyksiä.
