Sää muuttuu epävakaisemmaksi, mutta loppuviikosta paistaa taas

Luvassa on muutama epävakainen päivä, mutta viikon loppupuolella on taas aurinkoisempaa.

Sää on tänään viime päiviä pilvisempää ja hieman viileämpää, liikkeellä on myös joitakin vesisateita, MTV Uutisten meteorologi Miina Manninen kertoo.

Aamulla maan länsiosissa sekä Länsi-Lapissa tulee vesikuuroja. Sateet ovat liikkeellä kohti itää ja iltapäivällä sadekuuroja on mahdollisuus saada ympäri maata.

Myös pilvisyys on tänään runsasta, aurinko näyttäytyy vain paikoin. Päivän ylimmät lämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosissa +5 ja +10 asteen välillä, pohjoisessa +3 ja +7 asteen välillä.

Huomenna sadekuurot painottuvat Itä-Suomeen. Aurinkoisinta on Lapissa, ja aurinko voi näyttäytyä myös lännessä. Lämpötila vaihtelee etelän +8 asteesta pohjoisen muutamaan plusasteeseen.

Viikon loppupuolella sää muuttuu taas aurinkoisempaan suuntaan. Näillä näkymin lauantai tulee olemaan viikonlopun aurinkoisin päivä.

– Lämpötilat nousevat enimmillään 10 asteeseen, joten eilisen kaltaisia luvattoman lämpimiä säitä ei ole tällä viikolla enää luvassa, Manninen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat