S-ryhmä tarkentaa turkislinjausta: Koskee vain Sokos-ketjua, ei koko S-ryhmää

Sokos-ketjun turkispäätös nostatti vastalauseryöpyn 1:51

S-ryhmä tarkentaa, että Sokos-ketjun päätös luopua aitojen turkisten ja turkissomisteiden myynnistä koskee vain Sokoksia, ei koko S-ryhmää.

– Kyse on yhden ketjun päätöksestä, joka koskee S-ryhmässä ainoastaan Sokos-ketjua, sanoo SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine.

Hän kiistää, että kyse olisi turkiselinkeinoon tai sen eettisyyteen sinänsä pohjautuvasta päätöksestä, vaan normaalista kaupankäyntiin liittyvästä tuotevalikoimaratkaisusta. Tiedotteen mukaan turkiksia koskeva päätös on tehty puhtaasti asiakkaiden kysynnän ja kaupallisen harkinnan perusteella.

– Meillä on tehty normaaleja valikoimapäätöksiä, jotka pohjautuvat kysyntään. S-ryhmällä ei ole linjausta kotimaista turkiselinkeinoa koskien eikä asiaa mainita sen juuri julkaistussa vastuullisuusohjelmassa, sanoo Laine.

Uutinen hermostutti jo aamulla tuorkistuottajien lisäksi ainakin kaksi keskustan kansanedustajaa. Kansanedustajat Antti Kurvinen ja Mikko Kärnä kehottivat kuluttajia boikotoimaan Sokoksen vaateosastoja turkisratkaisun vuoksi. 

Lue myös:

    Uusimmat