Eri puolilla Ruotsia hyökättiin viikonlopun aikana peräti neljä kertaa poliisia vastaan.
Aftonbladet kertoo, että Västeråsissa ammuttiin automaattiasella yli 20 laukausta kohti poliisin kotitaloa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Sisällä ollut poliisi ja hänen perheensä eivät loukkaantuneet. Teosta otettiin kiinni 20-30 -vuotias mies, jota epäillään murhan yrityksestä.
Växjössä Etelä-Ruotsissa poliisiasemalta hajosi useita ikkunoita kahdessa paukkupommin räjähdyksessä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Poliisiasemalla ei ole öisin miehitystä, eikä kukaan loukkaantunut. Poliisi sai hälytyksen tapahtumista ulkopuoliselta. Asiasta kertoo Smålandsposten.
Kinnassa Göteborgista kaakkoon heitettiin kivi poliisiaseman lasioven läpi ja Vännasin kunnassa Uumajan lähellä Länsipohjassa heitettiin kivi poliisiaseman ikkunan läpi.
Växjön paukkupommeja sekä Kinnan ja Vännasin kivienheittotapauksia tutkitaan vahingontekoina.
Pääministeri tuomitsi tiukasti väkivallan
Poliisien kohtaama väkivalta on viime aikoina noussut Ruotsissa puheenaiheeksi. Kesäkuussa julkaistun poliisien etujärjestön teettämän kyselytutkimuksen mukaan neljä kymmenestä ruotsalaispoliisista on työssään kohdannut uhkaamista, väkivaltaa tai häirintää. Seitsemän kymmenestä poliisista on kokenut väkivallan uhan lisääntyneen viimeisen kahden vuoden aikana.