Kari Lumikero: Tuliaseiskut alkavat olla arkirutiinia Ruotsissa – yksi tapaus lähes joka päivä

Ruotsalaisräppäri Einárin surma järkyttää myös Suomessa – Paleface: Yhteiskunnan eriarvoistumisen merkit ovat täälläkin näkyvissä 7:27
Ruotsalaisräppäri Einárin surma järkyttää myös Suomessa – Paleface: Yhteiskunnan eriarvoistumisen merkit ovat täälläkin näkyvissä

Myöhään maanantai-iltana raportoitiin kaksi uutta ampumisvälikohtausta Suur-Tukholman alueella. Ne eivät todennäköisesti liity toisiinsa, mutta todistavat jälleen kerran, että tuliasein tehdyt iskut alkavat olla arkirutiinia Ruotsissa, kirjoittaa MTV Uutisten monivuotinen kirjeenvaihtaja, nykyinen Skandinavian-avustaja Kari Lumikero

Husbyn kaupunginosassa pistoolin luoti laukaistiin vähän ennen kymmentä illalla – se osui kohteen jalkaan. Hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Joidenkin silminnäkijöiden mukaan useita henkilöitä oli poistunut paikalta sähköpotkulaudoilla. Ketään heistä ei ole tavoitettu.

Tuntia aikaisemmin kohteena oli ollut Stenhamrassa Tukholman länsipuolella autossa istunut mies, jota ammuttiin käsivarteen. Poliisin tiedottajan mukaan uhrin vammat ovat lieviä. Hetkeä myöhemmin tapahtumapaikan lähettyviltä otettiin kiinni kaksi miestä. Molemmat vapautettiin myöhemmin, mutta poliisin mukaan rikosepäily heitä kohtaan on edelleen voimassa. 

 "Einarin" murhapaikan lähellä sukelluksia

Poliisi on myös jatkanut tiiviisti valtavaa huomioita julkisuudessa saaneen rap-artistin Nils ”Einár” Grönbergin murhan tutkimuksia. Tänään poliisi oli tilannut sukeltajia tutkimaan murhapaikan viereistä Hammarbyn kanavaa. Sukellusten syytä ei ole paljastettu, mutta mahdollisesti kanavan pohjalta etsitään mahdollista murha-asetta. 

Tutkijat ovat kuulustelleet tapauksen tiimoilta jo yli sataa ihmistä, mutta julkisuuteen ei ole kerrottu, ovatko jotkut heistä epäiltyjä, mahdollisia silminnäkijöitä vai ehkä räppärin lähipiiriä. Muutenkin poliisi on valinnut Einárin tapauksessa poikkeuksellisen tiukan vaitiololinjan. Murhan tapahtuessa Einár oli ollut kahden muun henkilön seurassa.

Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan tekijät olivat laukausten ampumisen jälkeen varmistaneet, että luodit olivat olleet tappavia ja lisäksi kuvanneet Einárin elotonta ruumista.

42 kuollut ja lähes sata loukkaantunut tänä vuonna

Poliisi julkaisi tiistaina tuoreet tilastot tähän mennessä tänä vuonna sattuneista ammuskeluista Ruotsissa. Niiden mukaan lokakuun loppuun mennessä tapauksia on ollut 290, eli lähes yksi vuorokautta kohden. Niiden yhteydessä on kuollut 42 ihmistä.

Loukkaantuneita on 95. Kyseessä ei suinkaan ole uusi ennätys, mutta onhan toki kalenterivuodestakin vielä kaksi kuukautta jäljellä. Kaiken kaikkiaan määrä on tietysti järisyttävä, ja se heijastuu vakavasti tunnelmiin Ruotsissa. Miltei kaikki ammuskelut ovat todennäköisesti olleet nuorisorikollisjengien keskinäisiä välienselvittelyjä. Niiden uhreiksi on joutunut myös joitakin täysin ulkopuolisia sivullisia.

Einárkaan ei ollut viaton 

Myöskään Einár ei ollut mikään puhdas pulmunen. Hänet oli tuomittu jo aikaisemmin ryöstöstä, pahoinpitelystä ja huumerikoksista. Kaksi vuotta sitten hänet siepattiin yksityisasuntoon, jossa hän hakkaamisen ja kiristyksen seurauksena joutui luovuttamaan kiusaajilleen kalliin Rolex-kellonsa.

Viime vuonna pari miljoonaa Ruotsin kruunua (noin 200 000 euroa) usein väkivaltaa ihannoivilla lauluillaan ansainneen räppärin ja hänen perheensä kiristäminen oli jatkunut. Kahdesti poliisi onnistui torjumaan Einárin sukulaisia vastaan suunnitellun pommi-iskun. 

Salatarkastukset ja muut uudet keinot käyttöön

Panokset Ruotsin alamaailmassa ovat kovenemassa, ja poliisi yhdessä lainsäätäjien kanssa hahmottelee uusia pakkokeinoja jengirikollisuuden kitkemiseksi. Sisäministeri Mikael Damberg kertoi suunnitelmista tiistain lehdistötilaisuudessa Tukholmassa. Sellaisia olisivat esimerkiksi salaiset kotitarkastukset kohteille paljastamatta. Sellaiset eivät ole vielä tällä hetkellä lainmukaisia Ruotsissa.

Lisäksi keinovalikoimaan halutaan lisätä asuntoihin asennettavat, kätketyt piilokamerat ja muunlainen elektroninen valvonta eli salakuuntelu, joka edellyttää nykyään tuomioistuimen päätöstä. Jo nyt poliisin käytössä on levottomilla alueilla kameroilla varustettuja droneja.

Tilanteen vakavuus alkaa valjeta päättäjillekin

Jengirikollisuus ja sen torjuminen ovat kuumeneva poliittinen peruna länsinaapurissa. Nykyinen punavihreä hallitus istuu löyhästi pallillaan, ellei kiihtyvään väkivaltaan saada jonkinlaista tolkkua. Oppositio, lähinnä Maltillinen Kokoomuspuolue ja oikeistopopulistinen Ruotsidemokraatit ovat syyttäneet hallitusta lepsuudesta ja vaativat kovempia otteita. Stefan Löfvenin johtama demareiden ja vihreiden yhteishallitus myöntää vähitellen, että se ei ole onnistunut tekemään riittävästi. Myös väkivaltatilastot puhuvat puolestaan. 

Saksan suurin päivälehti Bild julisti etusivullaan näyttävästi viime viikolla, että Ruotsi on Euroopan väkivaltaisin maa. Lehden mukaan aikaisemmin hyvämaineinen Ruotsi on muuttunut todelliseksi painajaiseksi. Se perusteli luonnehdintaansa Ruotsin häikäilemättömällä jengirikollisuudella.  Bulevardilehti Bild on tunnettu myyvistä otsikoistaan, ja jotkut muut saksalaisjulkaisut ovat jo pehmentäneet sen viestiä toteamalla, että todellisuudessa kyse on joistakin maahanmuuttajavaltaisista lähiöistä, ei suinkaan koko Ruotsin valtakunnasta.

Uuden pääministerin valtaisa haaste

Löfven jättää pääministerin tehtävänsä tänään alkavassa sosialidemokraattien puoluekokouksessa. Hänen seuraajallaan Magdalena Anderssonilla on edessään kohtalokas haaste: miten Ruotsin suurimpien kaupunkien levottomat esikaupungit saadaan rauhoittumaan?

Tilanteen jatkuminen nykyisellään ja eritoten sen paheneminen saattaa olla hallitukselle niin raskauttavaa, että se voisi johtaa vallanvaihtoon ensi syksyn parlamenttivaaleissa.

Lue myös:

    Uusimmat