Ruotsissa järjestetään miehetön festivaali

Ruotsalainen koomikko ja radiojuontaja Emma Knyckare aikoo järjestää miehettömän festivaalin ensi kesänä.

Tämä on hänen vastauksensa toistuviin ahdistelutapauksiin ruotsalaisilla festivaaleilla. Asiasta kertoo ruotsalaismedioiden lisäksi muun muassa BBC.

Knyckare ilmoitti viestipalvelu Twitterissä, että miehetöntä festivaalia järjestetään "siihen asti kunnes miehet osaavat käyttäytyä".


Hänen mukaansa festivaali järjestetään ensimmäisen kerran ensi kesänä.

Bråvallassa lukuisia ahdistelutapauksia

Knyckare teki ehdotuksensa sen jälkeen, kun Norrköpingissä järjestettävä Bråvallan festivaali ilmoitti peruuttavansa ensi vuoden tapahtuman aiemmin sattuneiden lukuisten raiskausten ja ahdisteluiden takia. Tänä vuonna Bråvallan festivaalilla tehtiin neljä ilmoitusta raiskauksesta ja 23 seksuaalisesta häirinnästä.

Festivaalin järjestäjät sanoivat, että heidän sanansa ei riitä kuvaamaan, kuinka pahoillaan he ovat.

– Emme hyväksy tällaista festivaaleilamme.

Bråvallassa viime vuonna esiintynyt Mumford & Sons ilmoitti, ettei se aio enää esiintyä festivaalilla ennen, kun festivaalijärjestäjät takaavat naisten turvallisuuden.

Knyckaren mielestä miesten sulkeminen pois festivaalista ei ole epäreilua.

– Jos naisia saa syrjiä koko ajan, ei varmaankaan ole epäreilua sulkea miehiä pois kolmepäiväiseltä festivaalilta Knyckare sanoi aftonbladetin haastattelussa.

Idea miehettömästä festivaalista ei ole aivan uusi. Viime vuonna Glastonburyn festivaalilla Englannin Somersetissä oli vain naisille avoin esiintymislava. Festivaalin järjestäjät sanoivat BBC:n mukaan, että ainoastaan naisille avoimet tilat ovat välttämättömiä maailmassa, joka on suunniteltu hyödyttämään ainoastaan miehiä.

Lue myös:

    Uusimmat