Ruotsalainen kaupunki käynnisti kiistanalaisen kerjäämisluvan – luvatta kerjäämisestä jopa satojen eurojen sakko

LK Kerjääminen kerjäläinen
Kuvituskuva. Lehtikuva
Julkaistu 05.08.2019 21:33

MTV UUTISET – JUTTA HALMINEN

Hyväntekeväisyysjärjestöt sanovat, että järjestelmä tekee kerjäläisistä entistä haavoittuvampia ja avoimempia hyväksikäyttöön, uutisoi The Guardian. 

Ruotsalaisesta kaupungista on tullut maan ensimmäinen, joka on ottanut käyttöön virallisen kerjäämisluvan. Jokaisen kadulta rahaa pyytävän on maksettava lupa etukäteen. Lupa maksaa 250 kruunua eli noin 25 euroa.

Lupa on voimassa kolme kuukautta, ja sen voi saada täyttämällä lomakkeen verkossa tai poliisiasemalla. Lupa vaatii voimassa olevan henkilöllisyystodistuksen. Jokainen, joka kerjää rahaa Eskilstunassa, Tukholman länsipuolella, ilman kerjäämislupaa, joutuu maksamaan 4 000 kruunua sakkoa, eli noin 400 euroa.

Järjestelmä tuli voimaan 1. elokuuta lähes vuoden laillisten viivästysten jälkeen. Sosiaalidemokraattien paikallisneuvos Jimmy Jansson sanoi, että tarkoituksena oli "byrokratisoida" kerjäämistä ja "vaikeuttaa" ihmisten rahapyyntöä.

– Näemme, mihin tämä menee, Jansson kertoi paikalliselle tiedotusvälineelle ja lisäsi, että lupajärjestelmän pitäisi auttaa tuomaan kodittomat ja muut haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset yhteyteen paikallisviranomaisiin, erityisesti sosiaalipalveluihin.

Järjestelmää kritisoineet ovat todenneet sen oikeuttavan kerjäämisen, ja väittävät järjestelmän olevan haavoittuvaisin niille, jotka kerjäävät. Monet kerjäläisistä ovat romaneja Romaniasta ja Bulgariasta.

Pelätään lisäävän hyväksikäyttöä

Stadsmission-hyväntekeväisyysjärjestön Tomas Lindroos kertoi, että järjestelmä lisää hyväksikäyttömahdollisuuksia. Hän huomautti, että rikollisjoukot voivat maksaa ihmisten lupahakemuksista ja vaatia sitten takaisinmaksuja.

Jansson kertoi kuitenkin Aftonbladetille, että neuvoston lähestymistapa on oikea.

– Kyse ei ole haavoittuvien ihmisten häirinnästä, vaan yritämme vastata suurempiin kysymyksiin: pitäisikö kerjäämistä normalisoida Ruotsin hyvinvointimallin puitteissa, hän sanoi.

– Kuulen paljon kritiikkiä yrityksien sääntelystä kerjäämiseen, mutta en näe samaa voimaa ja energiaa, joka kohdistuu siihen tosiasiaan, että ihmiset pakotetaan kerjäämään.

Useat ruotsalaiset kaupungit ovat kieltäneet kerjäämisen kokonaan viime kuukausina sen jälkeen, kun ylin hallintotuomioistuin vahvisti joulukuussa maan eteläisimmässä Skånen läänissä sijaitsevan Vellinge-kaupungin harjoittaneen kerjäämistä.

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi