"Keskustelusta opettajan kanssa" tuli viraalihitti – ruokakirjailija myöntää nyt keksineensä sen päästään: "Olin kuolla nauruun"
Amerikkalainen ruokakirjailija myöntää valehdelleensa hitiksi muodostuneen somejulkaisunsa.
Kerroimme aiemmin, kuinka yhdysvaltalainen näyttelijä ja juuri Dictator Lunches -ruokakirjan julkaissut Jenny Mollen julkaisi Instagram-tilillään keskustelun, jonka väitti käyneensä poikansa opettajan kanssa. Huvittavasta keskustelusta tuli viraalihitti, josta uutisoivat muun muassa Today, People, Mirror sekä Ladbible.
Väitetyssä keskustelussa opettaja valitti Mollenin ja tämän aviomiehen, näyttelijä Jason Biggsin, pojan kertoneen vanhempiensa syöneen reissullaan Kööpenhamissa "rutosti penistä", jonka Mollen myönsi, sillä pariskunta oli maistanut reissullaan Michelin-ravintola Nomassa poronpenisragu-ruokalajia.
Tuoreessa Todayn haastattelussa Mollen tunnustaa kuitenkin keksineensä viraalijulkaisun suurelta osin päästään. Mollen kertoi sivustolle, ettei todellisuudessa koskaan käynyt kyseistä keskustelua poikansa opettajan kanssa, joskin kävi oikeasti Nomassa syömässä poron penistä – ja kertoo sen olleen herkullista.
Näyttelijämies suuttui
Mollen kertoo, ettei hänen American Pie -elokuvista tuttu näyttelijämiehensä ilahtunut vaimonsa tempauksesta.
– Jason oli niin vihainen, Mollen myöntää ja kertoo miehensä joutuneen koululla vastaamaan kysymyksiin tapahtuneesta.
Mollen kertoo miehensä verranneen tapausta kirjailija James Freyhin, joka myönsi muutelleensa Miljoonia sirpaleita -muistelmateoksensa yksityiskohtia.
Pariskunta todella kävi Nomassa syömässä. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Nomassa Mollen kertoo syöneensä ruokalajinsa tietämättä, mitä osaa porosta se oli.
– Ja he kertoivat, että "se oli penis". Ajattelin, että se oli niin hauskaa, joten kerroin pojalleni, hän muistelee.
Tästä seurasi mielikuvituskeskustelu opettajan kanssa, jonka hän syystä tai toisesta päätti esittää käyneensä oikeasti.
– Olin kuolla nauruun kirjoittaessani sitä, Mollen sanoo.
Kirjailijan Instagram-postauksesta tulikin sitten viraalihitti, josta kirjoittivat useat mediat ympäri maailman.
Myös näin sosiaalisessa mediassa valehdellaan – Holly näyttää esimerkkejä härskeistä kuvanmuokkauksista:
Lähde: Today
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää