Ruoka on nyt digiä ja yritykset kukoistavat – Foodora kasvanut satakertaiseksi ja Woltilla tienaa "kymmenen vapaapäivää"

Ruoka on nyt digiä ja ruokalähettiyritykset kukoistavat 1:53

Ruokalähettiala on noussut Suomessa tänä vuonna kukoistukseen. Pelkästään kotiinkuljetusyhtiö Woltin kuljettaman ravintolaruoan arvo nousee tänä vuonna kymmenien miljoonien eurojen arvoiseksi. Woltin perustajaosakkaan mukaan iso aalto on vasta edessä, sillä ruoanhankinta digitalisoituu. 

Kotimaisella Woltilla oli vuosi sitten noin kaksikymmentä lähettiä. Nyt heitä on yli 500. Keväällä Wolt meni Tukholmaan, elokuussa yritys avasi toiminnan Tallinnassa.

– Iloksemme Tallinnassa meni eilen ensimmäisenä päivänä enemmän tilauksia kuin Helsingissä meni viidennen kuukauden kohdalla lanseeraamisesta, sanoo Juhani Mykkänen, joka on yksi yrityksen perustajaosakkaista.  

Ihmiset ovat vastaanottaneet kotiin tuotavan ruoan lämmöllä.

– Tänä vuonna meidän kautta tilatun ruoan arvo mitataan kymmenissä miljoonissa euroissa, kertoo Mykkänen.

Ihmiset haluavat lisää aikaa

Mitä se kertoo tästä ajasta. Miksi juuri nyt kotiinkuljetuspalvelu toimii?

– Ihmiset tykkäävät, että he saavat jostain vähän lisää aikaa ja nykyään heillä on älypuhelimet. Saat helposti ruokaa puolessa tunnissa kotiin ja voit tehdä sillä ajalla, mitä haluat. 

Mykkänen sanoo, että tilaamalla ruokansa kotiin, voi saada vuodessa kymmenen lisävapaapäivää. 

– Tilaan Woltilla seitsemän kertaa viikossa. Säästän siinä kolmisen tuntia aikaa sen sijasta, että juoksen lähikauppaan, kokkaan ruokaa kotona ja odotan laskua ravintolassa. Se on 160 tuntia vuodessa. Jos olen päivässä 16 tuntia hereillä, saan kymmenen lisäpäivää vuodessa.

"Kilpailu pitää virkeänä"

Toinen merkittävä alan yhtiö on saksalaislähtöinen Foodora. Kasvu on tuttua myös heillä.

– Keskimäärin tilausten kasvu on ollut 20 prosenttia kuukaudessa. Tiimi on vuoden aikana kasvanut viidestä hengestä yli 300 hengen yhteisöksi. Luku sisältää niin täysipäiväiset, osa-aikaiset kuin freelancerit bisnestiimistä asiakaspalvelijoihin, lähetteihin, valokuvaajiin ja promoottoreihin, kertoo Foodoran viestinnästä vastaava Robert Torvelainen.

Tämän ja ensi vuoden osalta Foodoran vauhdin ennakoidaan jatkuvan vahvana. 

– Kesällä on tehty taas uusia tilausennätyksiä, vaikka lomakausi on perinteisesti haastavaa ravintola-alalla. Jo pelkästään syksyn tulo ja sateet vaikuttavat kasvua lisäävästi, jatkaa Torvelainen.

– Kilpailu on erittäin miellyttävää koska se pitää virkeänä. Tämä markkina on niin älyttömän iso. Joka ikinen ihminen syö kahdesta viiteen kertaa päivässä. Se, mitä nyt tapahtuu on se, että ruoan hankkiminen digitalisoituu. Todellakin on tilaa parillekin pelaajalle markkinoilla, kertoo Mykkänen.

Foodora 100 kertaa isompi kuin vuosi sitten

Wolt tähyää nyt muiden Pohjoismaiden lisäksi Baltiaan. Foodora toimii tänä päivänä jo 10 maassa ja 36 kaupungissa. 

– Kaupunkeja on tulossa lisää jatkuvasti. Alalla pärjätäkseen on hyvä olla globaali, sillä tilausten voluumi on se, mikä pitkälti ratkaisee kuinka yritys menestyy, sanoo Torvelainen.

Foodora on saavuttanut myynnissä vuosittaisen 150 miljoonan euron rajapyykin.  

– Olemme globaalisti 100 kertaa suurempi yritys kuin ainoastaan vuosi sitten. Annoksia on toimitettu useita miljoonia, Torvelainen päättää.

MaRa: Ravintoloiden volyymi kasvaa

Tuoko tämä lisää volyymiä vai onko tämä pois niistä asiakkaista, jotka ennen kävivät ravintoloissa syömässä?

– En usko, että tämä vie niitä asiakkaita. Se korvaa ennemminkin kotona tehtävää ruokaa. Ihmiset haluavat arjessa nauttia ravintolaruokaa kotona. Tämä on erittäin hyvä lisä ravintola-alalle, kertoo Timo Lappi Majoitus- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:stä.  

Ravintoloiden volyymi kasvaa ja tämä on hyvin työllistävää. Sekä ravintolaruoka työllistää paljon ja tässä saadaan nuorille töitä lähettipalveluissa.

Voittaako kaikki vai häviääkö tässä joku?

– Ehkä tämä vähän vie kaupan myyntiä, mutta se on niin pientä kokonaisuuden kannalta.

Lisää kokoaikaisia työpaikkoja?

Tyypillisiä osa-aikaisten työsuhteiden toimialoja yksityisellä sektorilla ovat kaupan sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnan alat. Tilaus- ja kotiinkuljetuspalvelut saattavat tuoda mukanaan kokoaikaistuksia. 

– Tämä paikkaa sellaisia päivän hiljaisia hetkiä. Tällä pystytään ehkä paremmin tarjoamaan kokoaikaisia työpaikkoja. Näen tässä pelkästään positiviisia asioita, Lappi jatkaa.

Lähetti: Tämä on maksettua kuntoilua

Lähettien palkkiot eivät päätä huimaa. Esimerkiksi Woltilla tuntipalkkiot ovat kymmenen euron tuntumassa. Lisäksi toimituksista saa provikan. Tapaamani lähetti pitää hommaa kuitenkin kokeilemisen arvoisena.

– En tiedä, miksi jengi ei haluaisi tätä tehdä. Tämä on feel-good-hommaa. Asiat toimii ja ihmiset ovat iloisia ja kunto kasvaa. Maksettua kuntoilua, kertoo Beni Köhler.  

Woltilla ja Foodoralla on yhteinen tavoite. Molemmat yrittävät rikkoa miljoonan toimitetun annoksen rajan Suomessa tämän vuoden aikana.

Lue myös:

    Uusimmat