Rinteillä riittää asiakkaita ja esimerkiksi Rukalla tunturit ovat täynnä. Sen sijaan ohjelmapalveluyrittäjillä on vaikeaa. Ravintoloitsijat puolestaan kokevat, että maakuntien yrityksiä kohdellaan epätasa-arvoisesti.
Pohjois-Pohjanmaalla ravintoloiden ovet on suljettu. Näin ollen myös Rukan ravintolat ovat kiinni.
– Kyllä tämä oli aika iso pettymys, että ravintolasulku jatkui edelleen. Vielä isompi yllätys oli se, kun nähtiin, mitkä alueet avataan ja mitkä suljetaan. Oli todella hämmästyttävää, että Lapin alue on avattu lähes kokonaisuudessaan, mutta Pohjois-Pohjanmaa jää sulun jalkoihin, ravintoloitsija Minna Väisälä totesi MTV Uutiset Livelle.
Lue myös: Levi on ainoa Lapin laskettelukeskuksista, jossa ravintolat ovat kiinni – nyt Levin pääsiäisturistit suuntaavat syömään Ylläkselle
Rukalta on noin puolen tunnin ajomatka Lapin puolelle, jossa ravintolat Kittilää lukuun ottamatta saavat siis olla auki.
– Käynnistettiin saman tien ruokaa mökille.fi, joka on mökkitoimituspalvelu. Se on ollut elämänlanka, Väisälä kertoo.
