Lapin hiihtokeskukset ovat täyttyneet pääsiäisen viettoon suunnanneista matkaajista. Monilla matkailuyrityksillä on ollut koronakriisin aikana suuria taloudellisia vaikeuksia.
Käsillä on epidemian vuoksi jo toinen osittain menetetty sesonki. Lapissa koronakriisi on kohdellut yrittäjiä varsin epätasa-arvoisesti.
– Se on vähän tylsää. Rinneyhtymällä ihan hyvä kausi, mutta monella ohjelmapalveluyrittäjällä ja hotellilla on ollut todella heikko kausi ja dramaattisen heikko tilanne tällä hetkellä, Rukakeskus Oy:n toimitusjohtaja Ville Aho toteaa MTV Uutiset Liven haastattelussa.
– Matkailukenttä on kahtiajakautunut. Ei voi sanoa, että on voittajia, mutta harvassa ovat ne yritykset, joilla on ollut kohtuullinen talvi, Aho jatkaa.
Ahon edustama Rukakeskus Oy kuuluu niihin, joilla on mennyt paremmin. Nyt pääsiäisenä sekä säät että kävijämäärät miellyttävät toimitusjohtajaa.
– Meillä on käytännössä tunturi täynnä. Majoituspaikat ovat hotelleja lukuun ottamatta käytännössä täynnä. Hotellit ovat muutenkin kärsineet koronakriisissä eniten. Mökit ja huoneistot ovat myyneet hyvin, Aho kertoo.
– Pääsiäisestä tuli loppupeleissä ihan normaali, Aho summaa.
"Turha spekuloida"
Viranomaiset ovat kehottaneet välttämään ylimääräistä matkailua. Matkanjärjestäjien mukaan kohteisiin on kuitenkin tullut vähän peruutuksia.
