Rukan maailmancupin latuja joudutaan lyhentämään – kisaohjelma pysyy silti ennallaan

Maastohiihtäjä Matintalo kehityksestään: Seuraavat askelmat tiukemmassa 1:42

Hiihdon maailmancup-kausi avataan viikonloppuna Rukalla. Hiihtolatuja on jouduttu hieman lyhentämään.

Ylälaidan videolla Johanna Matintalo kertoo odotuksistaan alkavaan kauteen.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan sunnuntain hiihdot (naisten 10 km ja miesten 15 km) piti hiihtää viiden kilometrin ladulla.

Tavoite oli tykittää vitosen lenkin vaatima lumimäärä yöpakkasten turvin, mutta tykitystä ei pystytty toteuttamaan tavoitteiden mukaan arvioitua lauhemman sään vuoksi.

Järjestäjät ovat päättäneet, että kisat hiihdetään 3,75 kilometrin ladulla. Tärkein saadaan silti toteutettua, kisat hiihdetään suunnitellusti väliaikalähtöinä.

– Organisaatio teki parhaansa, jotta pystyisimme toteuttamaan kilpailut alkuperäisen suunnitelman mukaan, mutta ikävä kyllä tällä kertaa se ei ollut mahdollista. Tämä on paras ratkaisu tilanteeseen, ja näin pystymme takaamaan parhaat mahdolliset kilpailut ja olosuhteet niin urheilijoille, katsojille, tv-yhtiöille kuin mainostajillemme. Odotamme innolla viikonlopun tapahtumaa, Ruka Nordicin pääsihteeri Seppo Linjakumpu kommentoi tiedotteessa.

Sunnuntain miesten kisa hiihdetään x 3,75 kilometrin lenkkinä ja naisten kilpailu 3 x 3,3 kilometrin lenkkinä. Lumetusta jatketaan edelleen. Lauantaina Rukalla kisataan sprintit. Viikonloppuna käydään myös yhdistetyn kauden avausosakilpailut sekä mäkihypyn kauden toiset kilpailut.

Lue myös:

    Uusimmat