Ruisrock perutaan jälleen: "Teimme kaikkemme"

Ruisrock tiedotti tänään, että festari perutaan jälleen tänä vuonna koronavirustilanteen vuoksi.

Ruisrockin virallisella Facebook-sivulla kerrotaan, että festaria ei järjestetä tänä vuonna koronavirustilanteen vuoksi.

– Suurin toiveemme kuluneen vuoden aikana on ollut, että pääsisimme järjestämään taas Ruisrockin. Yleisön, esiintyjien ja meidän kaikkien kaipuu festareille on ollut käsin kosketeltavaa, ja teimme kaikkemme, että olisimme voineet järjestää raskaan vuoden jälkeen juhlat Ruissalossa. Ruisrock on yli 50 vuotta koonnut ihmiset yhteen kokemaan ikimuistoisia elämyksiä. Tähän ei nykyisessä epävarmassa tilanteessa ole kuitenkaan edellytyksiä, joten särkynein sydämin joudumme perumaan kesän festivaalin.

Ruisrockin vuoden 2022 suunnittelu on jo aloitettu.

– Artistineuvottelut ovat käynnissä, ja julkistuksia on luvassa niiden edetessä. Festivaali vietetään 8.–10.7.2022 Turun Ruissalossa.

Ruisrockiin ensi kesäksi lipun ostaneet voivat säilyttää lippunsa ja käyttää sen sellaisenaan vuoden 2022 festivaalilla. Myös vuodelta 2020 säästetyt liput käyvät sellaisenaan vuoden 2022 Ruisrockissa. Liput voi myös palauttaa ja saada rahat takaisin lukuun ottamatta lippukaupan käsittelymaksua. Lisätietoa lippujen palautuksesta voi lukea nettisivuiltamme.

– Kiitos vielä kaikille teille, jotka olitte tulossa Ruisrockiin. Nähdään reilun vuoden päästä Ruissalossa, jolloin juhlitaan kolmen vuoden edestä.

Erikoislähetys: Millä keinoin kulttuuriala voidaan pelastaa? Nyt puhuvat alan edustajat – katso tunteikas lähetys

Lue myös:

    Uusimmat