Mainos

Ruanda-oikeudenkäynnistä koituu suomalaisille muhkea lasku

Porvoossa istuttavan Ruanda-oikeudenkäynnin kustannukset ovat nousemassa yli miljoonaan euroon.

Oikeusministeriö on varannut Ruanda-oikeudenkäyntiin ja mahdolliseen WinCapita-oikeudenkäyntiin syyttäjille ja tuomioistuimille yhteensä noin 1,3 miljoonaa euroa. Summaa ei ole eritelty kahden oikeudenkäynnin kesken.

Oikeusministeriöstä kuitenkin arvioidaan, että Ruanda-jutun kulut kokonaisuudessaan nousevat yli miljoonaan. Syyttäjän ja tuomioistuimen kulujen lisäksi oikeusapuun ja todisteluun, kuten käräjäoikeuden matkaan Ruandaan, kuluu noin 800 000 euroa.

Ruanda-jutun pääkäsittely alkaa ylihuomenna Porvoon käräjäoikeudessa, ja Ruandan pääkaupunkiin Kigaliin oikeus matkaa kahden viikon kuluttua. Kuukauden kestävän matkan aikana on muun muassa tarkoitus kuulla syyttäjän nimeämiä todistajia.

Ruandan lisäksi käräjäoikeus saattaa samalla matkalla jalkautua myös Burundiin. Käräjätuomari Petra Spring-Reimanin mukaan Ruandan naapurimaahan on lähetetty Suomesta oikeusapupyyntö, joka koskee puolustuksen todistajien kuulemista maassa.

Suomessa asuvaa ruandalaismiestä syytetään osallisuudesta Ruandan kansanmurhaan vuonna 1994.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.