Rottasodalle ei näy loppua – tuholaistorjuntafirmalla edessä kiihkeä hävityskausi: ”Jotkut jopa ruokkivat niitä”

Pääkaupunkiseutua vaivaa edelleen suuri rottaongelma. Pahin alue sijoittuu kantakaupunkiin.

Pääkaupunkiseudun rottaongelmaa hoitavan yrityksen Anticimeksen toimitusjohtaja Jussi Ylinen kertoo, että tilanne eläinten suhteen pääkaupunkiseudulla ei ole helpottunut.

– Meillä on kädet täynnä töitä rottien suhteen. Nyt lähdetään vielä kiihkeämmälle kaudelle syksyn tullessa. Emme ole huomanneet merkkejä kannan pienentymisessä, Ylinen kertoo.

Kesäisin rotilla on paljon ruokaa ja ne pääsevät lisääntymään. Tällöin niistä alkaa muodostua populaatioita. Ylisen mukaan paras ehkäisykeino jyrsijöitä vastaan on ottaa niiltä mahdollinen ravinto pois.

– Laitetaan roskat roskikseen ja tyhjennetään ne ajoissa ennen kuin täyttyvät liikaa. Ei ruokita lintuja eikä myöskään ruokita rottia. Jotkut jopa ruokkivat niitä, Ylinen selventää.

Pahin tilanne on Helsingin keskustassa

Ylisen mukaan rottaongelma on koko pääkaupunkiseudulla suuri, mutta Helsingin keskustassa tilanne on kaikista pahin. Myös Itäkeskuksessa niitä on paljon.

– Jos menet vaikka Tallinnanaukiolle tarkkailemaan, niin siellä näkyy niitä paljon. Ongelmaan täytyy ryhtyä kaikkien toimijoiden yhdessä, jotta se saadaan kuriin, Ylinen kertoo.

Rotta lämmitteli auton konepellin alla

Espoon Suurpellossa asuva Danil Limanski kuvailee heidän taloyhtiönsä rottatilannetta pahaksi.

– Törmään rottiin joka päivä. Kerran kun menin autotalliin, niin näin miten rotta juoksi auton moottoritilasta alas karkuun, siellä oli ollut lämmintä, Limanski kuvailee.

Taloyhtiössä asuu paljon lapsiperheitä ja Limanskin mukaan naapurustossa pelätään rottia myös lasten vuoksi.

– Lapset juoksevat pihalla rottien kanssa, kamalaa. Asutaan kolmannessa kerroksessa ja meille lentää rottien karvoja ikkunasta sisään. Haluan, että ne lähtevät pois, Limanski kertoo.

Sähköiskulla rottia vastaan

Jatkuva myrkkyjen käyttö on kiellettyä. Tuholaistorjuntayritys on ottanut käyttöönsä rottasotaa vastaan sähköisen pyydyksen, joka lähettää ilmoituksen kuolleesta rotasta keskukseen.

Kyseessä on postilaatikon kokoinen laite, mikä tunnistaa rotan liike- ja lämpötunnistimella.

– Rotta luulee, että boksi on turvallinen ja menee sen sisälle. Siellä se kuolee sähköön ja laite kippaa kuolleen rotan pois säiliöön ja latautuu uudelleen käyttövalmiiksi. Tiedämme koko ajan mitä pyydyksissä tapahtuu, Ylinen kuvailee.

Uusimmasta rottaongelmasta kertoi ensin Länsiväylä.

Lue myös:

    Uusimmat