Rotat voivat olla ongelma talvella – houkutteletko jyrsijöitä vahingossa?

Huonosti hoidetun jätehuollon lisäksi rottia ja hiiriä saattaa houkutella vaikkapa lintujen ruokintapaikat. Oman pihan lisäksi kannattaa katsoa myös naapurustoon, sillä jyrsijät voivat saattavat hakea suojaa yhdeltä pihamaalta ja ruokaa toiselta.

Rotat ja hiiret voivat olla ongelma talviaikaan, kun kylmät ilmat ja ravinnon puute ajavat ne etsimään suojaa ja ravintoa esimerkiksi lintujen ruokintapaikoilta.

Ongelma voi olla myös naapuruston yhteinen, sillä epäsiisteiltä pihoilta suojaa saava rotta hakee ruokaa toisaalta.

Pihalle voi laittaa loukkuja, jotka sisältävät myrkkyä. Niitä löytyy esimerkiksi hyvin varustetuista ruokakaupoista. Muista kuitenkin sijoittaa ne riittävän kauas naapureista ja esimerkiksi lasten ulottuvilta. Tukesin mukaan myrkyttämisen pitäisi olla viimeinen keino, sillä se aiheuttaa haittaa myös ympäristölle.

Suojaa koti hiiriltä ja rotilta

  • Rottien hävittäminen on hankalaa, joten panosta ennemmin siihen, että ne eivät koskaan tule pihamaallesi.
  • Jos jyrsijöitä pääsee rakennukseen, ne voivat pahimmillaan aiheuttaa tuhansien eurojen vahingot.
  • Tarkasta pienet raot, kuten viemärirakenteet, johtojen läpiviennit, tuuletusaukot ja kivijalka.
  • Hoida kompostia oikein! Lämpö ja ruoan tuoksu houkuttavat rottia ja ne voivat jopa jyrsiä tiensä läpi muoviastiasta.
  • Jos mahdollista, estä jyrsijöiden sisäänpääsy riittävän tiheällä verkolla
  • Hiiret ovat taitavia kiipeilijöitä. Huolehdi, etteivät ne pääse rakennuksen yläosiin esimerkiksi sähkölankoja pitkin.
  • Älä säilytä tavaroita rakennuksen seinustoilla.
  • Pidä rakennusten ympäristö siistinä: jyrsijät piiloutuvat lauta- ja lehtikasoihin
  • Laita jätteet kannellisiin jäteastioihin.
  • Varastoi elintarvikkeet ja lemmikkien ruuat niin, etteivät jyrsijät pääse niihin käsiksi.
  • Lintujen ruokintapaikoilla maahan varisseet siemenet houkuttelevat jyrsijöitä. Pidä ruokintapaikat siistinä ja suosi sellaisia ruokintalaitteita, joihin jyrsijät eivät pääse.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat