Romaniperheelle kieltäydyttiin myymästä bensaa käteisellä – poliisi teki rikosilmoituksen

Romanit töihin yrittäjyydellä –"ennakkoluuloja on" 1:57

Itä-Uudenmaan poliisi on tehnyt rikosilmoituksen vantaalaisella huoltoasemalla viikonloppuna tapahtuneesta romaniperheeseen kohdistuneesta epäillystä syrjintärikoksesta. Poliisi kertoo tehneensä rikosilmoituksen julkisuudessa olleiden tietojen perusteella.

Yllä olevalla videolla romaniyrittäjä kertoo kohtaamistaan ennakkoluuloista.

Iltalehti uutisoi lauantaina, että romaniperhettä kieltäydyttiin palvelemasta Neste-huoltoasemalla heidän etnisen taustansa vuoksi. Videolle kuvatussa tilanteessa myyjä kehottaa perhettä maksamaan auton tankkauksen seteliautomaatilla, eikä hyväksy tankkauksen jälkeen suoritettavaa käteismaksua.

Myyjä myöntää videolla, että syy on perheen etnisessä taustassa.

– Asia on tällä hetkellä esiselvityksessä. Päivä kerrallaan selvitellään tätä tilannetta, toistaiseksi ei ole tehty niin sanottua tutkintasuunnitelmaa aikatauluineen, kertoo rikoskomisario ja tutkinnanjohtaja Juha Springare.

– Normaali lähtökohta tällaisessa tapauksessa on ottaa yhteyttä asianosaisiin ja pyytää heidän näkemyksiään asiasta.

Springare kertoo poliisin tehneen rikosilmoituksen asiasta, koska kyseessä on yleisen syyttäjän alainen rikos ja poliisi on halunnut ottaa asian "aktiivisesti selvitykseen".

Lue myös:

    Uusimmat