Ylöjärveläinen Risto Leppänen, 56, on nukkunut haastattelua edeltävänä yönä vain kaksi tuntia. Kohta pitäisi jälleen lähteä sairaalaan tutkituttamaan tukkoista nielua. Tällaisina päivinä hänestä tuntuu, että elämä on pelkkää rääkkäystä.
– Vointi on huono ja heikko, hän myöntää suoraan.
Leppäsestä tuli sataprosenttisesti halvaantunut hengityshalvauspotilas yhdeksän vuotta sitten. Sen jälkeen arki on ollut yhtä piinaa ja taistelua.
– Olen päättänyt kamppailla loppuun asti, ei tämä voi olla tällaista vuoden 2017 Suomessa. En usko tätä todeksi.
Ja maanpäälliseltä helvetiltä Risto Leppäsen tarina tosiaan kuulostaa.
Kohtalokas sukellus
Palataan ajassa taaksepäin.
Yhdeksän vuotta sitten Leppänen eli elämänsä kevättä. Insinööriksi kouluttautuneella miehellä oli mielenkiintoinen alihankintapäällikön työ, joka vei häntä tasaisin väliajoin maailmalle.
Hän teki kansainvälistä kauppaa muun muassa Venäjällä ja Virossa, ja olipa hän työkomennuksella Afrikassa asti. Vapaa-ajallaan Leppänen oli intohimoinen kalamies.
Sitten koitti helmikuinen viikonloppu Leppäsen mökillä Näsijärvellä. Pakkasta oli noin 20 astetta. Kymmenen hengen kaveriporukalla oltiin pelattu pokeria, nautittu alkoholia ja oltu madepilkillä. Seuraavaksi oli vuorossa sauna ja virkistävä pulahdus avantoon.
Tällä kertaa Leppänen oli antanut vastuun avannon sahauksesta ystävilleen. Pian hän itse seisoi reiän reunalla ja mittaili edessään ammottavaa tummaa vettä. Tuonne hän sukeltaisi pää edellä, tekisi pienen, tyylikkään koukkauksen ja rientäisi sitten muiden seuraksi löylyihin.
Ja niin Leppänen sukelsi ulapalle päin. Viimeisen kerran. Suoraan pinnan alla olevaan jäälohkareeseen. Sitten kaikki pimeni.
– Se oli täysin minun oma syyni, en voinut olla kenellekään vihainen. En antanut avannontekoon mitään ohjeita ja itse minä sinne hyppäsin.
Herääminen ja tajuaminen
Seuraavat muistikuvat ovat parin viikon päästä sairaalasta. Kukaan ei sanonut asiaa heti suoraan, mutta Leppänen tajusi tilansa hyvin nopeasti. Ylin niskanikama oli murtunut. Hankintapäälliköstä oli tullut täysin halvaantunut hengityshalvauspotilas.
– Otin tilanteen niin, että näillä korteilla pelataan. Minkä sille helkkari mahtaa? Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Tulen olemaan loppuelämäni näin, Leppänen kertoo MTV Uutisille puhelimitse hengityskoneen pumpatessa taustalla.
Taistelu elämästä
Pyörätuoliin joutunut Leppänen sai kuulla, että kohtalokkaan sukelluksen jälkeen kaverit olivat pian havahtuneet miehen viipyilyyn.
Onneksi, sillä aikaa ei ollut ollut hukattavaksi. Miehet olivat aloittaneet jäällä vimmatun elvytysringin: tekohengitystä ja sydänhierontaa. Leppästä lykästi, sillä yksi kavereista oli juuri ollut ensiapukurssilla.
Leppänen oli maannut alasti järven jäällä ja kamppaillut elämästään. Kesti 45 minuuttia ennen kuin ambulanssi viimein kaarsi pirkanmaalaisen mökin pihaan.
– Mökkini oli ambulanssille tosi haasteellinen. Ei siitä kaksi miestä olisi selvinnytkään, koska rinne on niin jyrkkä. Onneksi minulla oli kavereita paikalla.
Seuraavat puolitoista kuukautta Leppänen vietti sairaalassa. Tampereen yliopistollisen sairaalan teho-osastolla olon aikana hän oli kliinisesti kuollut kolme kertaa.
Luuli olevansa mykkä
Lisäksi Leppänen luuli useiden viikkojen ajan, että hän oli mykkä. Lopulta selvisi, että puhumattomuuden aiheutti hengityksen kulkemisen auttamiseksi asennettu kuffillinen kanyyli. Kun kanyylin kuffi pumpattiin täyteen happea, ei äänihuulille tullut ilmaa. Tämä teki puhumisesta mahdotonta.
– Emme voineet omaisteni kanssa keskustella ensimmäisen kuukauden aikana mitään. Olisi ollut todella tärkeää käydä onnettomuutta läpi heti alusta pitäen. Se oli aivan kamalaa.
Sitten vuoroon tuli sijaishoitaja, joka keksi ottaa ilmat pois kuffista. Ja niin Leppänen pystyi jälleen kommunikoimaan.
– Aloin puhua kuin papupata. Pystyn puhumaan yhteen menoon vaikka kuinka kauan, koska olen hengityskoneessa. Minun ei tarvitse vetää edes henkeä välillä.
Tarvitsee jatkuvaa apua yskittämiseen
Leppänen kokee, että häntä on kohdeltu viime vuodet karvaasti väärin.
Tällä hetkellä päällimmäisenä on huoli omasta hoitoringistä. Koko seitsemän ja puoli vuotta kestäneen kotihoidon aikana Leppäsellä ei ole mielestään ollut kertaakaan täyttä hoitoreserviä.
24 tuntia vuorokaudessa hoitajaa tarvitseva Leppänen ei pysty itse yskimään, joten kurkun läpän taakse ja henkitorveen kertyy jatkuvasti limaa. Tämän vuoksi hän tarvitsee jatkuvaa apua yskittämisessä.
Tähän pystyy Leppäsen mukaan kuitenkin hänen hoitajistaan vain kaksi, sillä yskittäminen on fyysisesti raskasta ja pitkäkestoista työtä. Toimiva rinki vaatisi Leppäsen mukaan vähintään neljä hyväkuntoista mieshoitajaa.
– Se on kaikista isoin ongelma tässä minun taistelussani. Ettei minun tarvitsisi olla jatkuvasti nielu tukossa limasta, joka aiheuttaa kovat kivut kaikkialle kehoon kaulasta alaspäin. Pystyn todella harvoin nukkumaan yli kolmen tunnin yöunia yhteen menoon.
– Säryn määrää voi kuvata sillä, että välillä ei edes untuvapeittoa pystytä laskemaan päälleni, kun se sattuu niin paljon. Koko kehon valtaa yliherkkyys ja kylmyys, olen ihan jäässä sisältä.
Tämän taistelun Leppänen aikoo kuitenkin voittaa. Hän haluaa itselleen oikeutta ja ihmisarvoista elämää.
– Tiimiäni ei ole vielä tähänkään päivään mennessä saatu kuntoon. En tiedä, joudutaanko tässä lähtemään ihan käräjäoikeuteen asti.
Lähete psykiatriseen sairaalaan
Viimeinen pisara Leppäselle oli tämän vuoden tammikuussa tullut M1-lähete psykiatriseen sairaalaan Pitkäniemeen. Sitä mies ei sulata. Hän oli ollut näyttämässä keuhkojaan lääkärillä Taysissa, mutta Leppäsen mukaan lääkäri oli löytänyt ahdistusta vain miehen päästä.
– Pakkohoitolähetteelle ei ollut mitään perusteita. Selvittelen asiaa parhaillaan parin lääkärin kanssa.
Leppänen ei voi käsittää, miksi hän sai lähetteen, jolle vaaditaan yleensä erityisen tarkat kriteerit.
– Tiedän sataprosenttisella varmuudella, että heillä ei ollut lähetteelleni yhtään pätevää syytä.
Leppäsen mukaan samaa mieltä oli Pitkäniemessä ensimmäisenä vastaan tullut lääkärikin.
– Hän sanoi, että voi, voi, sinä olet joutunut ihan väärään paikkaan. Mutta minun oli pakko jäädä suljettuun koppiin viikonlopun yli. Olin Pitkäniemessä tasan 100 tuntia.
Ennen Pitkäniemeen joutumistaan Leppänen oli ollut nukkumatta kolme yötä. Hän oli maannut valveilla karmeissa kivuissa, eikä ollut kyennyt syömään tai juomaan. Pitkäniemessä Leppänen oli laitettu huonolle patjalle istumaan. Siinä hän kökötti koko sairaalassa olonsa ajan.
– Leuka roikkui kaulaani vasten, en saanut hengitettyä kunnolla. Minulle tuli istumisesta makuuhaava ja nyt sitä joudutaan hoitamaan pitkään.
M1-lähete:
Täysi-ikäinen henkilö voidaan toimittaa ja määrätä tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon vain, jos seuraavat kolme edellytystä vallitsevat samanaikaisesti:
1. Henkilön on oltava mielisairas eli psykoottinen.
2. Henkilö on mielisairautensa vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättämisensä pahentaisi hänen mielisairauttaan, vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan tai vakavasti vaarantaisi muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta.
3. Mitkään muut käytettävissä olevat mielenterveyspalveluiden vaihtoehdot eivät sovellu käytettäviksi tai ovat hoidollisesti riittämättömiä.
Tahdosta riippumattomaan psykiatriseen sairaalahoitoon toimittaminen, ottaminen ja määrääminen tapahtuvat mielenterveyslain mukaisesti neliportaisesti: sairaalaan tarkkailuun lähettäminen, sairaalassa tarkkailuun ottaminen, tarkkailulausunnon kirjaaminen ja päätös tahdosta riippumattomasta hoidosta psykiatrisessa sairaalassa.
Lähde: Terveyskirjasto.fi
Terveen paperit saatuaan matka jatkui takaisin Taysiin. Siellä lääkäri poisti Leppäsen kurkusta miehen peukaloa suuremman kovettuneen limakappaleen.
– Sitä voi jokainen kuvitella, millaista minun oli istua Pitkäniemessä sellainen klöntti kurkussa.
Leppäsen mukaan kyseinen viikko oli koko yhdeksän vuoden ajalta kaikkein kamalin.
– Se oli niin törkeä teko, että haluan, että asia selvitetään kunnolla. En hyväksy, että tuollaista voi ihmiselle tehdä.
Ei saa kipulääkitystä
Se, että Leppänen alun perin selvisi sukellusreissultaan, on suorastaan ihme. Vastaaviin tilanteisiin joutuvilla on harvoin ympärillään ihmisiä, jotka osaavat antaa tekohengitystä ja sydänhierontaa.
– Suomessa tämä on todella harvinaista, tapauksia on vain muutamia. Olenkin soitellut Jenkkeihin ja kysellyt heidän lääkitysmenetelmistään.
Kipulääkitystä Leppäsellä ei nimittäin ole. Sekin on miehen mielestä uskomatonta.
– Kipuni ovat keskimäärin samaa luokkaa kuin syöpää sairastavalla loppuvaiheessa.
– Yksikin lääkäri sanoi minulle, että opettele Risto puremaan hammasta, Leppänen puuskahtaa.
Matkan varrella hänelle on suositeltu erilaisten psykiatrien tapaamisia, mutta niistä hän on kieltäytynyt.
– En näe, että kukaan toinen osapuoli ja täysin ventovieras ihminen voi minua auttaa. En saa tilannettani täällä Suomessa kuntoon. Siksi minun pitää harkita muita vaihtoehtoja.
Viimeinen matka Hollantiin?
Muilla vaihtoehdoilla Leppänen tarkoittaa eutanasiaa, armokuolemaa. Leppänen onkin jo visioinut matkaa Hollantiin. Hyvällä porukalla ja viimeiset juhlat ennen kuolemaa.
– Eutanasia pitäisi sallia sellaisille ihmisille, joilla ei ole mitään toivoa. Jos loppuaika on pelkkää kärsimystä, miksi silloin täytyy kitua? Ei eläimiäkään jätetä kärsimään, vaan ne lopetetaan. Ihmisiä kidutetaan Suomessa loppuun asti ja se on mielestäni aivan barbaarista ja törkeää.
Leppänen kuitenkin puntaroi vielä päätöstään, osaksi vaimonsa takia. Vaimo toivoisi, että mies pysyisi hänen rinnallaan.
Vaimolla oma huone autotallissa
Aviopari on pitänyt sitkeästi yhtä vastoinkäymisistä huolimatta. Vaimolle on tosin rakennettu oma huone talon autotalliin, sillä aviomiehen koneet pitävät hoitohuoneessa niin kovaa ääntä.
– Hän näkee, että minusta on hänelle vielä tukea, turvaa ja apua. Pystyn netissä järjestelemään asioita, minulla on paljon suhteita moneen paikkaan.
– Äidille en ole asiasta suoraan puhunut. Hän mursi selkänsä viime talvena ja on kovissa kivuissa. Meillä on kilpailu siitä, kumpi pysyy pidempään hengissä.
Ennen lopullista päästöstään Leppänen haluaa kuitenkin katsoa, saako hän oikeutta asioilleen ja hoito-ongelmansa kuntoon.
– Jos saan hyvän ja toimivan hoitotiimin, ei minulla sitten ole mitään välttämätöntä tarvetta lähteä. Mutta tässä ei ole mitään järkeä, jos joudun kitumaan ja kärsimään sen takia, että minulla on välillä hoitajia, jotka eivät pysty yskittämään minulta limaa pois.
Kesämökki myyntiin
Kuolema – sitä Leppänen on ennättänyt miettiä useasti. Hän ei ymmärrä, miksi Suomessa pitää elää, jos ei halua.
Ajatus kuolemasta ei kuitenkaan ole yksinkertainen.
– Olen ateisti, enkä usko, että kuoleman jälkeen on yhtään mitään. Ihminen on kuitenkin sellainen, että se yrittää väkisin roikkua elämän reunassa kiinni.
– Kyllä minä tämän taudin kanssa kestän, jos saan kunnon hoitajat. Jos saan rauhassa käyttää tietokonettani, kuunnella musiikkia, katsoa elokuvia ja käydä vaimon ja koiran kanssa ulkona, silloin siinä on elämisen arvoa.
Rakkaasta Näsijärven Vaskivedellä sijaitsevastaan kesämökistään Leppänen on päättänyt viimein luopua, yhdeksän vuotta tapaturman jälkeen.
– Minun täytyy jo uskoa ja hyväksyä, että en voi neliraajahalvaantuneena enää koskaan päästä nauttimaan niistä luonnon maisemista.
Kuolema ollut lähellä monta kertaa
Kuolema on ollut lähellä monta kertaa sen jälkeenkin, kun Leppänen sukelsi pää edellä avantoon.
Kun happiletku irtoaa, hänellä on vain muutama minuutti aikaa saada apua. Mutta ilman happea hän ei pysty huutamaan. Kurkusta pääsee ainoastaan raakkumista muistuttava ääni.
– Letku irtoaa viikoittain, joskus jopa päivittäin. Kerran letku irtosi kotona niin, että olin takapihalla noin 10 metrin päässä keittiön ovesta. Keittiössä istuivat kaikki hoitajani. Pidin kurkustani lähtevää hälytysääntä, mutta kukaan heistä ei kuullut.
– Yhtäkkiä joku heistä sanoi, että pidetäänpäs tupakkatauko. Minulla oli siinä kohtaa jo ilmat niin pihalla, että en pystynyt pitämään mitään ääntä. Onneksi yksi hoitajista tuli taputtamaan olkapäätäni ja huomasi, että letku on irti. Selvisin siis ihan tuurilla.
Leppänen ihmettelee, että miten hän on onnistunut säilymään hengissä kerta toisensa jälkeen.
– Viisi tai kuusi kertaa on ollut niin lähellä, että mielestäni on ollut täysin epätodennäköistä, että joku huomaa.
Musiikista lohtua
Entä mitkä asiat sitten tuovat toivoa ja valoa elämään? Leppänen miettii kysymystä hetken.
– Sellaiset päivät, kun ei ole mikään pakko tai kiire mennä mihinkään.
Ja musiikki. Sitä Leppänen kuuntelee monta tuntia joka päivä. Hänellä on tätä varten studio-luokan kuulokkeet ja vahvistimet.
– Minulla on sellainen 14 000 cd-levyn kokoelma, joten eipä tarvitse Spotifysta hakea musiikkia, hän naurahtaa käheästi.
Leppäsen tilanteesta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.