RKP kokoustaa keskellä vaikeita hallitusneuvotteluja – "Meillä on jonkin verran ihmisiä, joiden mielestä tämä on käytännössä mahdoton yhtälö"

RKP:n Anna-Maja Henriksson: Neuvottelujen osalta ei voi ajatella, että pahin olisi jo ohi 2:59

Puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonille ei ole ilmaantunut vastaehdokkaita. Presidenttiehdokasta ei ole ainakaan vielä.

RKP:n puolueväki kokoontuu Tampereella keskellä hallitusneuvottelujen vääntöjä. Muun muassa kysymys kehitysyhteistyön rahoittamisesta on yhä auki. Perussuomalaiset on halunnut kehitysyhteistyömenoihin tuntuvaa leikkausta, mutta RKP on ollut valmis taipumaan vain huomattavasti pienempiin leikkauksiin.

RKP:n puoluesihteeri Fredrik Guseff ei usko, että hallitusneuvottelujen hankalista kysymyksistä nousee keskustelua puoluekokouksessa, sillä puolueen linjat teemoissa ovat selkeät.

– Olimme laskeneet sen varaan, että hallitus olisi pystyssä tässä vaiheessa, hän sanoo.

Puoluekokouksessa saatetaan kuitenkin keskustella siitä, toimiiko RKP ylipäätään puolueena oikein pyrkiessään samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa.

– Onhan se tiedossa, että meillä on jonkin verran ihmisiä, joiden mielestä tämä on käytännössä mahdoton yhtälö, Guseff toteaa.

Hän huomauttaa, että niille puolueen jäsenille, jotka pitävät esimerkiksi talouskysymyksiä tärkeimpinä, yhteistyö ei välttämättä näyttäydy ollenkaan niin haastavana.

RKP säilytti eduskuntavaaleissa yhdeksän kansanedustajan paikkaansa ja on neuvottelemassa hallitusohjelmasta kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kanssa.

Presidenttiehdokas asetettaisiin syksyllä

Lauantaina iltapäivällä puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson pitää linjapuheen.

Sunnuntaina puolueelle valitaan puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat, mutta nimityksiin liittyen ei ole dramatiikkaa odotettavissa. Henrikssonille ei ole ilmaantunut vastaehdokkaita.

– Periaatteessa haastajia voi ilmaantua vaaleihin asti, mutta normaalisti ihmiset ilmoittavat etukäteen, jos haluavat tulla valituksi, Guseff sanoo.

Myös istuvat varapuheenjohtajat Silja Borgarsdóttir Sandelin, Henrik Wickström ja Sandra Bergqvist hakevat jatkokautta.

RKP ei ole päättänyt, asettaako se omaa presidenttiehdokasta.

– Me emme ole vielä käyneet tätä keskustelua, koska fokus on ollut eduskuntavaaleissa ja hallitusneuvotteluissa, Guseff kertoo.

Mahdollinen ehdokas asetettaisiin vasta ylimääräisessä puoluekokouksessa syksyllä.

Eutanasian laillistamisesta aloite

Aloitteita on jätetty puoluekokoukselle muun muassa eutanasian laillistamisesta. RKP-nuoret haluaa puolueen edistävän sitä, että avustettu kuolema ja eutanasia laillistetaan Suomessa.

Puoluevaltuusto on linjannut, että mahdollisuutta eutanasiaan pitäisi tutkia edelleen. Lisäksi tulisi kehittää saattohoitoa ja tarjota enemmän tukea omaisille.

Iltalehti uutisoi torstaina, että eutanasia olisi ollut myös hallitusneuvotteluissa esillä.

Hallitusta muodostavista puolueista kristillisdemokraatit on ollut eutanasian laillistamista vastaan. Puheenjohtaja Sari Essayah sanoi kesäkuun alussa olevansa iloinen, ettei tuleva hallitus ole edistämässä eutanasiaa.

Lue myös:

    Uusimmat