Risto Kaskilahti vieraili Keniassa: "Olin järkyttynyt ja vihainen"

Helsingin Kaupunginteatterin Hotelli Paradiso -komediassa nähtävä Risto Kaskilahti koki syviä tunteita vieraillessaan kummilapsensa luona Keniassa.

Leipääntyneen hotellinpitäjän roolin näyttelevän Kaskilahden mukaan esityksen haastavimpiin puoliin kuuluu rytmitys.

– Farssissa rytmi on aina haastavaa. Jokainen yleisö on erilainen ja reagoi eri tavalla vitseihin, Kaskilahti sanoi Helsingin Kaupunginteatterin näytäntövuoden avajaisissa maanantaina.

Kaskilahti on ollut mukana World Visionin kummitoiminnassa jo parin vuoden ajan. Tänä kesänä näyttelijä matkasi Keniaan, missä hänellä on järjestön kautta oma kummilapsi.

– Se oli hurja reissu. Syvissä vesissä käytiin, Kaskilahti totesi.

Hän sanoo tienneensä paikallisten olojen kurjuuden, mutta paikan päällä tilanne iskeytyi tajuntaan uudella tavalla.

– Olin järkyttynyt ja vihainenkin, ja hieman jopa yllätyin omaa reaktiotani. Kyyneleiltäkään ei vältytty, vaan sain pyyhkiä niitä tuon tuosta. Kadulla käveli vastaan 12–13-vuotiaita raskaana olevia, raiskattuja tyttöjä mahat pystyssä, Risto muisteli päätään pudistellen.

Kurjuuden lisäksi Kaskilahti kohtasi Keniassa myös hyviä asioita.

– Esimerkiksi slummikoulussa näki iloa ja riemua. Siellä lapset saivat ruokaa, opetusta ja tapasivat kavereitaan.

Kaskilahden mukaan vierailu Afrikassa kosketti ja laittoi miettimään oman elämän hyvyyttä.

– Kyllä tällainen perspektiiviä tuo, mutta on eri asia, kauanko sen vaikutus kestää. Tänä kesänä en valittanut kuumuudesta, vaan ajattelin, että antaa tulla vaan, Kaskilahti hymyili.

(MTV3 – SARIANNE TÄHTIVAARA)

Lue myös:

    Uusimmat