Risto Dufvan Sportilta harvinainen temppu – ruotsalaissentteri tehoili itsensä pistepörssin kärkeen

Maalikooste: Sport - SaiPa 4:57
Videolla maalikooste ottelusta Sport-SaiPa.

Vaasan Sportin alkukausi miesten jääkiekkoliigassa on ollut varsin murheellinen. Vaasalaiset ovat pystyneet ottamaan voiton sieltä ja toisen täältä, mutta jatkumoa ei ole ollut. Maajoukkuetauolta Sport on kuitenkin palannut väkevästi. Keskiviikkona vaasalaiset kaatoivat vieraissa Lahden Pelicansin ja jatkoivat voittokulkuaan perjantaina, kun Lappeenrannan SaiPa kaatui Vaasassa maalein 6–2.

Sport pystyi ensimmäistä kertaa tällä kaudella voittamaan kaksi peräkkäistä peliään.

– Mikä tärkeintä, otimme pisteet niin, että pystyimme ottamaan otteen takaisin heidän tasoitusmaaliensa jälkeen. Pystyimme puristamaan nopeasti johtomaalin, Sport-luotsi Risto Dufva kertasi.

Sportin ruotsalaisvahvistuksella Axel Holmströmillä on kulkenut. Sportin ykkössentteri on tällä hetkellä viiden ottelun mittaisessa pisteputkessa (1+9=10).

Perjantai-illan kahdella syöttöpisteellään Holmström nousi pistepörssin piikkipaikalle ohi Karjala-turnauksessa loukkaantuneen Rauman Lukon Anrei Hakulisen. Sport julkaisi tehot 8+15=23 tällä kaudella keränneen Holmströmin kaksivuotisen jatkosopimuksen perjantaina.

Sport karkasi alussa johtoon, kun Lassi Vanhatalo laukoi pelivälineen verkkoon. Jens Lööke lisäsi johdon kahteen maalin ennen ensimmäistä erätaukoa. SaiPa tuli Ville Meskasen ja Kristian Pospisilin ylivoimamaaleilla tasoihin toisen erän alussa, mutta Sport otti kahden maalin johdon uudelleen Lööken ja Henrik Erikssonin maaleilla. Shaun Heshka ja Simon Hjalmarsson viimeistelivät loppulukemat päätöserässä. 

Lue myös:

    Uusimmat