Rikostutkintoja, elämäntaparemontti, huutokauppaa... – Mitä Donald Trumpille ja hänen lähipiirilleen kuuluu vuosi vallanvaihdon jälkeen?

2:04
Minkälaista on Trumpin ja hänen lähipiirinsä elämä tällä hetkellä? Seitsemän uutiset kokosi tietopaketin.

20. tammikuuta vuonna 2021 Yhdysvaltain 45. presidentti Donald Trump ei poikkeuksellisesti osallistunut seuraajansa virkaanastujaisiin, vaan poistui Washingtonista Floridaan hyvissä ajoin ennen tilaisuutta. Nyt Trump ja hänen lähipiirinsä ovat ehtineet viettää vuoden Valkoisen talon ulkopuolella.

Miltä presidentin, hänen perheensä ja hallinnon korkeimpien henkilöiden elämä näyttää nyt, tasan vuosi vallanvaihdon jälkeen? 

Donald Trump

Entinen presidentti ei ole tunnustanut Joe Bidenin voittoa ja levittää edelleen valheellisia väitteitä vaalivilpistä, vaikka syytökset on kumottu monta kertaa useissa eri oikeusistuimissa. 

– Iso vale (the Big Lie) on yhtä sontaa, Trump totesi puhuessaan kannattajilleen Arizonassa viime viikonloppuna.

– Olin ehdolla kahdesti ja voitin kahdesti.

Ennen presidenttikauttaan ja sen aikana Trump tunnettiin aktiivisena ja kärkkäänä tviittaajana. Twitter sulki hänen tilinsä pian kongressitalon väkivaltaisen valtausyrityksen jälkeen.

Someyhtiö perusteli päätöstään sillä, että se haluaa estää alustallaan väkivaltaan yllyttämisen. Tällaiseksi se tulkitsi Trumpin väitteet vaalivilpistä ja kannattajille osoitetuista kehotuksista vastustaa vaalitulosta. Myös Facebook, Instagram ja Youtube ovat sulkeneet entisen presidentin tilit.

Donald Trumpin paluu sosiaaliseen mediaan saattaa olla edessä pian. Trump Media & Technology Group -yhtiö on avaamassa oman sosiaalisen median palvelunsa Truth Socialin ja Applen App Storen mukaan sitä ollaan julkaisemassa 21. helmikuuta. Tarkoituksena on avata myös videopalvelu.

Trumpiin ja hänen yhtiöhinsä liittyen on käynnissä useita erilaisia tutkintoja ja oikeusjuttuja. New Yorkin osavaltion oikeusministeri Letitia James kertoi eilen, että hänellä on merkittäviä todisteita Trump Organizationin tekemästä petoksesta.

Jamesin mukaan yhtiö on muun muassa paisutellut huomattavasti arvioita kiinteistöomistustensa arvosta saadakseen lainaa paremmilla ehdoilla. Samaan aikaan arvioita veroviranomaisille on pienennetty verojen välttelemiseksi.

Korkein oikeus hylkäsi juuri Trumpin vaatimuksen estää asiakirjojen luovuttaminen kongressin komitealle, joka tutkii hänen kannattajiensa hyökkäystä kongressitaloon. Asiakirjat ovat muun muassa Valkoisen talon sähköposteja ja puhelutietoja, jotka ovat Kansallisarkiston hallussa mutta eivät julkisia.

Presidenttiehdokkuudesta vuoden 2024 vaaleissa Trump ei ole tehnyt virallista ilmoitusta, mutta on jatkanut kampanjatilaisuuksia muistuttavien tapahtumien järjestämistä ja vihjaillut mahdollisella ehdokkuudelta.

Hän on selvä ennakkosuosikki republikaanipuolueen ehdokkaaksi, joten ehdokkuusilmoituksen panttaaminen on toistaiseksi jäädyttänyt tilanteen ehdokaskisassa eikä puolueen esivaaleihin ole ilmoittautunut osallistujia.

Jos Donald Trump pyrkii ja hänet valitaan vuonna 2024 uudelle kaudelle, hänestä tulisi vasta toinen Yhdysvaltain presidentti, joka on toiminut virassa kahdella ei-perättäisellä kaudella.

Mike Pence

Varapresidentti Mike Pence sai Trumpin kannattajien vihat niskaansa, kun hän ei Trumpin tapaan yrittänyt kumota vaalitulosta ja johti senaatin puhemiehenä tuloksen vahvistamista.

– Mike Pencella ei ollut rohkeutta tehdä, mitä olisi vaadittu maamme ja perustuslakimme suojelemiseksi senaatin puhemiehenä, Trump tviittasi tuolloin.

Sittemmin Pence on myös itse kyseenalaistanut vaalituloksen, mutta moni Trumpin kannattajista pitää häntä edelleen petturina.

Pence on varapresidenttiyden jälkeen toiminut Heritage Foundation -ajatuspajassa ja Young America's Foundation -nuorisojärjestössä, jotka molemmat ovat konservatiivisia ja lähellä republikaanipuoluetta.

Niistä jälkimmäisessä Pence juontaa omaa podcastiaan nimeltä American Freedom with Mike Pence.

Joissakin kyselyissä Pence on ollut republikaanien keskuudessa suosituin presidenttiehdokas vuoden 2024 vaaleihin noin 20 prosentin kannatuksella, jos Trump ei pyri uudelle kaudelle. Erimielisyys vuoden 2020 vaalituloksesta voisi estää sen, että Trump pyrkiessään ottaisi Pencen varapresidenttiehdokkaakseen.

Ivanka Trump, Jared Kushner ja Donald Trump Jr.

Kun Donald Trumpista tuli presidentti, aloitti hänen vanhin tyttärensä Ivanka Trump ja tämän aviomies Jared Kushner Valkoisessa talossa vanhempina neuvonantajina. 

Trumpin vanhin lapsi Donald Trump Junior taas alkoi johtaa Trump Organizationia. Tässä tehtävässä Don Jr. on jatkanut veljensä Eric Trumpin kanssa myös Trumpin presidenttikauden jälkeen.

New Yorkin osavaltion oikeusministeri James haluaa sekä Ivankan että Donald Juniorin valaehtoisesti todistamaan talouslukujen vääristelystä. Jamesin mukaan he ovat olleet läheisesti tekemisissä tutkittavien liiketoimien kanssa. On vielä epäselvää, aiotaanko juuri heitä syyttää talousrikoksista.

Sen jälkeen, kun heidän pestinsä Valkoisessa talossa päättyi, Ivanka Trump ja Jared Kushner ovat viettäneet melko hiljaista elämää poissa julkisuudesta.   

Melania Trump

Hiljaiselo kuvaa hyvin myös Donald Trumpin vaimoa Melania Trumpia viimeisen vuoden aikana. Viime viikkoina hän on ollut julkisuudessa taidehuutokauppoihin liittyen.

Ennen joulua Melania Trump alkoi huutokauppaamaan silmistään tehtyä Melania's Vision -vesiväriteosta sekä sen digitaalista NFT-versiota. Teoksen on maalannut ranskalainen Marc-Antoine Coulon. Melania Trumpin mukaan ainakin osa tuotosta menee hyväntekeväisyyteen.

Toisessa huutokaupassa Melania Trump kauppaa valkoista hattua, jota hän käytti Ranskan presidentin Emmanuel Macronin vierailulla Washingtoniin vuonna 2018. Kauppaan kuuluu myös Coulonin maalaus hatusta ja Melaniasta sekä teoksen NFT-versio.

Melania ja Donald Trumpin ainoa yhteinen lapsi Barron Trump käy Oxbridge Academy -yksityiskoulua Floridassa. 15-vuotias pojan pituus on ylittänyt jo kaksi metriä.

Mike Pompeo

Trumpin hallinnon ulkopolitiikan kasvot, ulkoministeri Mike Pompeo esiintyy säännöllisesti Fox News -kanavalla kommentoimassa ulkopolitiikkaa. Hänellä on myös rooli Hudson Institute -ajatushautomossa.

Pompeo on kertonut tehneensä elämäntapamuutoksen ja pudottaneensa noin 40 kiloa. Kimmoke muutokseen tapahtui, kun vaaka näytti ensi kertaa yli 300 paunaa, eli reilut 135 kiloa.

– Kaikki tiimissäni tiesivät tarkalleen, mitä teen aina kokousten jälkeen. Tilasin juustohampurilaisen työhuoneeseeni, Pompeo on kertonut. 

Nyt juustohampurilaiset ovat Pompeon mukaan historiaa. Alla olevasta tviitistä voi nähdä Pompeon (kuvassa keskellä) hoikistuneen olemuksen. 

Rudy Giuliani

Donald Trumpin henkilökohtainen asianajaja Rudy Giuliani oli johtavia henkilöitä hänen tiiminsä yrityksissä kumota vaalitulos vilppisyytöksiin vedoten.

Giuliani tehtaili väitteitä vilpistä äänestyspaikoilla, äänestyslaitteissa ja levitti salaliittoteoirioita. Tämän seurauksena joukko nimekkäitä asianajajia esitti Giulianin toimiluvan mitätöimistä New Yorkin osavaltioissa, mistä tehtiin päätös kesällä.

Äänestyslaiteyhtiö Dominion on nostanut Giuliania vastaan yli miljardin dollarin vahingonkorvauskanteen, koska katsoo Giulianin perättömien väitteiden lianneen yhtiön mainetta.

Ennen tammikuun kuudennen päivän kongressimellakkaa Giuliani kehotti Trumpin kannattajia taisteluun oikeuden toteutumiseksi. Nyt kongressivaltauksen tapahtumia tutkiva komitea haluaa hänet kuultavaksi.

Mark Meadows

Ennen Giuliani komitea on kutsunut kuultavaksi myös Trumpin kansliapäällikö Mark Meadowsin.

Meadows kieltäytyi perustellen asiaa sillä, että hänen keskustelunsa presidentin kanssa kuuluvat presidentin etuoikeuden (executive privilege) piiriin. Tämä peruste on kuitenkin osoittautunut jo aiemmin pätemättömäksi oikeudessa, sillä siihen voivat vedota vain istuvat presidentit.

Joulukuussa edustajainhuone äänesti sen puolesta, että Meadowsia vastaan nostettaisiin syyte kongressin halventamisesta. Päätöksen asiasta tekee oikeusministeriö.

Ensimmäinen Trumpin hallintoon kuulunut henkilö, joka sai kongressin halventamisesta syytteen, on entinen päästrategi Steve Bannon. Myös hän kieltäytyi tulemasta kuultavaksi eikä ole luovuttanut pyydettyjä asiakirjoja.

Kayleigh McEnany

Presidentti Trumpin lehdistösihteeri ja tiedottaja Kayleigh McEnany oli presidenttikauden loppuvaiheilla jatkuvasti julkisuudessa puolustamassa työnantajansa lausuntoja.

Ennen uraansa Trumpin hallinnossa McEnany oli työskentellyt Fox Newsillä ja CNN:lla poliittisena kommentaattorina sekä republikaanipuolueen viestintätehtävissä.

Valkoisesta lähdön jälkeen hän palasi Fox Newsin palkkalistoille kommentaattoriksi. Hän on yksi kanavan keskipäivän ohjelman Outnumberedin juontajista ja vakiopanelisteista.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja