Riian alkoholisti-isä kuoli vain 55-vuotiaana surkeissa oloissa – viimeisellä tapaamisella etäiseksi jäänyt isä yllätti käytöksellään: "Suren, etten pystynyt auttamaan"

Merja, 36, puhuu avoimesti lapsuudestaan alkoholistivanhempien kanssa:"Mitkään sanat tai teot eivät auttaneet" 2:28
Alkoholistin läheisten tarinat koskettavat. Merja, 36, puhuu MTV:n haastattelussa avoimesti lapsuudestaan alkoholistivanhempien kanssa – katso video

Riia oli vieraillut isänsä luona pari päivää ennen kuin löysi hänet kuolleena tässä kuussa. Nyt hän painii syyllisyyden kanssa. Alkoholistien omaisille vertaistukea antava Essi kertoo omakohtaisesti, että hänestä tuntui siltä kuin miehellä olisi toinen nainen.

Alkoholistin läheiset käyvät läpi monenlaisia tunteita, jotka eivät katoa vaikka omainen menehtyisi. Vuonna 2018 alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen menehtyi 1 683 henkeä. 

Kolmekymppinen Riia (nimi muutettu) kertoo menneensä isänsä luokse katsomaan miten tämä voi, sillä toukokuun alun syntymäpäivien jälkeen kukaan perheestä ei ollut kuullut isästä.

– Kävimme isän luona maanantaina. Hänellä oli pitkä putki päällä, mutta hän yritti jollakin lailla olla läsnä siinä tilanteessa. Asunto oli karmeassa kunnossa, ja sängyn vieressä oksennusämpäri piri pinnassa. Sanoin silloin, että hänen täytyy saada hoitoa, ja lupasin tulla uudelleen muutaman päivän päästä. Minulla oli suuret toiveet, että voisin saada hänet katkaisuhoitoon, Riia kertoo MTV Uutisille.

Saman viikon lauantaina Riia ajoi jälleen miehensä kanssa noin sadan kilometrin matkan isänsä luokse.

– Isä oli hukannut kotiavaimensa, joten ovi ei ollut lukossa. Sillä kertaa minusta tuntui, että en sittenkään millään haluaisi mennä sisään. Lopulta menin ja näin isän makaavan sängyssä, kasvot seinään päin. Vaikken nähnyt hänen kasvojaan, tuli minulle siinä hetkessä olo, että isä on nyt lähtenyt.

Reilu viikko tapahtuman jälkeen Riia pohtii, olisiko hän voinut tehdä jotakin toisin.

– Miksi en soittanut maanantaina ambulanssia paikalle ja pyytänyt heitä tarkistamaan isän kuntoa. Hänet olisi ehkä voitu viedä sairaalaan saamaan hoitoa. Tunnen kovaa syyllisyyttä siitä, etten pystynyt auttamaan, Riia sanoo.

Lähipiirissä asian puiminen saattaa vain pahentaa oloa

Alkoholistien läheisten vertaistuki Al-Anonissa toimiva Essi löytää Riian tarinasta paljon tuttuja elementtejä.

Hän sanoo karun opin omaiselle olevan, että hänellä ei ole lopulta paljonkaan keinoja käytettävissään toista auttaakseen. Pelastusviranomaisten hälyttäminen paikalle ei välttämättä vaikuta tilanteeseen millään lailla ratkaisevasti.

– Alkoholisti tarvitsee yleensä pitkän hoidon. Jos hänet viedään ensiapuun, on välitön vaara useimmiten silloin ohi ja ihminen lähetetään takaisin kotiin. Tai alkoholistilla voi olla haimatulehdus, joka hoidetaan sairaalassa kuntoon ja sen jälkeen hän pääse kotiin. Sitten ollaan taas tilanteessa, jossa on täysin alkoholistin itsensä valinta, jatkaako hän juomista.

Al-Anonin toiminta perustuu 12 kohdan ohjelmaan ja ryhmissä saatavaan vertaistukeen.

– Kannattaa hakea apua ulkopuolelta. Omassa, alkoholistin kanssa samassa lähipiirissä, asian puiminen voi viedä asioita vain pahempaan suuntaan. Lähdetään helposti jakamaan kurjuutta ja todistamaan, että kenellä on vaikeinta.

Essi kertoo lähteneensä toimintaan mukaan selvitäkseen elämästä alkoholistimiehen kanssa. Kun Essin oma toipuminen alkoi olla hyvällä mallilla, pyysi järjestö häntä toimimaan erilaisissa vapaaehtoistehtävissä muiden auttamiseksi.

– Joillakin alkoholistiläheinen on puoliso, joillakin oma vanhempi tai oma lapsi. Yhteistä on, että alkoholistin kanssa eläminen vaurioittaa läheistä aina samalla tavalla.

Läheinen alkaa helposti ottaa vastuuta asioista, jotka eivät ole hänen vallassaan.

– Se on hyvin tyypillistä, että yritetään saada toista raitistumaan. Sitä mietitään usein myös, että onko itse aiheuttanut tai mahdollistanut toisen juomisen. Tai mitä on tehnyt väärin, että alkoholisti juo, tai mitä on tehnyt väärin, ettei hän raitistu.

– Ryhmissä olen huomannut, että ylivoimaisesti vaikeinta läheisille on hyväksyä, etteivät he voi tehdä yhtään mitään.

Häpeä on yleistä.

–  Alkoholismi on siitä kurja sairaus, että se etenee, jos alkoholisti ei itse hakeudu hoitoon. Sairaus johtaa useimmiten kuolemaan, elimistö ei kestä juomista. Minusta viisikymppisen kuolema alkoholiin on melko tyypillinen kuitenkin. Siinä vaiheessa elimistö alkaa krakaamaan, jos on nuoresta asti juotu.

Toisaalta joidenkin elimistö kestää juomista vuosikymmeniä. Essi tietää kahdeksankymppisiä, jotka juovat aktiivisesti ja silti elimistö kestää sen.

Monelle omaiselle on raskasta nähdä, että aine on läheisiä tärkeämpi.

– Aika monelle tulee hylätyksi tulemisen tunne, kun tajuaa, että on jäänyt kakkoseksi alkoholille. Alkoholisti on omassa addiktiossaan hyvin itsekäs. Pääasia on juominen. Sekä psyyke että elimistö vaativat ainetta. Minusta tuntui aviovaimona, että miehelläni on toinen nainen.

Essi neuvoo alkoholistin läheistä olemaan yhteydessä joko Al-Anoniin, A-klinikkaan tai terveysasemalle.

– Minusta suomalaisessa palvelujärjestelmässä on hyvin otettu huomioon, että addiktien läheisetkin tarvitsevat apua. Terveyskeskuksesta saa kyllä apua kysymällä. En sano, että asia olisi laajasti huomioitu, mutta pikkuhiljaa se alkaa mennä ihmisten tajuntaan, että alkoholistin kanssa eläminen on läheiselle hyvin vaurioittavaa.

Riia: Isä tuntui jättävän hyvästit

Isänsä kuolleena löytänyt Riia kertoo lähentyneensä isään vasta viime vuosina. Isällä ja tyttärellä on ollut jopa 15 vuoden totaalinen tauko suhteessaan.

– Isäni oli lopulta melko tunnekylmä. Hän ei koskaan sanonut minulle tai sisaruksilleni mitään kaunista tai rakastavaa. Ainoa poikkeus oli se viimeinen maanantai, jolloin istuin hänen sänkynsä reunalla. Hän halusi halata ja suukottaa minua, ja sanoi olevansa minusta, tyttärestään, ylpeä. Jälkeenpäin mietin, että jättikö hän tietoisesti jäähyväiset siinä.

Riia aikoo käydä asiaa läpi sekä ammattiauttajien että perheensä kanssa.

– Olen sellainen, että haen apua kaikista mahdollisista paikoista ja pääsen sillä tavalla eteenpäin. Uskon myös jumalaan ja saan uskosta paljon lohtua.

Alkoholiin kuolleet vuonna 2018

  • alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen menehtyi 1 683 henkeä
  • miehiä oli 1 269 ja naisia 414. 
  • yli puolet kuolleista oli 45–64-vuotiaita miehiä. 
  • yli puolet alkoholikuolemista johtui alkoholin käytön aiheuttamista maksasairauksista.

Lähde: Tilastokeskus

Lue myös:

    Uusimmat