Kreikka maksoi lainanlyhennyksen IMF:lle

Kreikka on maksanut lähes 460 miljoonan euron lainanlyhennyksen KansainväIiselle valuuttarahastolle IMF:lle. Asian vahvisti Kreikan valtiovarainministeriön edustaja uutistoimisto AFP:lle. 

Aiemmin huhuttiin, että Kreikka jättäisi velkansa maksamatta ja käyttäisi rahat virkamiesten palkkoihin. IMF:n johtaja Christine Lagarde kertoi kuitenkin alkuviikosta, että Kreikka on luvannut maksaa lainaerän.  

Velkojen laiminlyönti voisi horjuttaa Kreikan asemaa euromaiden rahaliitossa. Kreikka ei ole saanut uusia lainaeriä viime vuoden elokuun jälkeen, ja sen varat ovat vähissä.  

Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm arvioi, että Suomen Kreikka-vastuut nousevat vielä.  

-Tavalla tai toisella Suomen vastuut tulevat nousemaan, jos Kreikka halutaan pitää euroalueessa, Holm sanoo.  

Kreikan nykyinen tukiohjelma päättyy kesäkuun lopussa. Maan ei uskota selviävän omillaan vielä sen jälkeen. Kreikan kassatilanne on jo nyt hyvin kriittinen.   

-Kreikalla ja euroalueella on tässä niin paljon pelissä, etten usko Kreikan voivan vahingossa lipsahtaa maksukyvyttömyyteen, Holm arvioi.  

Holm uskoo, että euromaat ja Kreikka tulevat joustamaan tavoitteestaan, mutta Kreikka tulee kuitenkin tarvitsemaan jonkinlaisen kolmannen tukipaketin.

-Pahoin pelkään, että tästä ei tule kertaratkaisua, vaan ongelmaa siirretään vain eteenpäin. Vuosia jatkunut epävarmuus jatkuu näin edelleen, Holm arvioi. 

Lue myös:

    Uusimmat