Ranskalainen rengasvalmistaja Michelin on ostanut Ivalossa sijaitsevan testikeskuksen talvirenkaiden testausta varten. Lapissa tullaan testaamaan henkilö- ja pakettiautojen renkaiden lisäksi raskaan kaluston rengastusta.
Michelin on testannut talvirenkaita Suomessa jo 1980-luvulta lähtien. Nyt ranskalaisvalmistaja on ostanut Ivalossa sijaitsevan testikeskuksen tehostaakseen entisestään monien kokoluokkien talvirenkaiden testaustoimintaa. Testikeskus on myös merkittävässä roolissa renkaiden tyyppihyväksyntöjä haettaessa. Michelinillä on testikeskuksia myös Keski-Euroopassa, mutta Suomen olosuhteet poikkeavat näistä suuresti esimerkiksi lumen laadun suhteen.
Michelin testasi vuonna 2014 Lapissa noin 2 000 rengasta, joista 1 600 oli henkilö- ja pakettiautojen renkaita. Näistä kolmasosa kuului Pohjoismaiden olosuhteisiin myytäviin X Ice -rengassarjaan, ja loput Keski-Eurooppalaisiin olosuhteisiin tarkoitettuja Alpin-sarjan renkaita.
Ivalon testikeskuksen pinta-ala on kokonaisuudessaan 60 hehtaaria, josta noin 20 hehtaaria on testiratoja. Alueella on erilaisia käsittelyratoja sekä kiihdytys- ja jarrutustesteihin tarkoitettuja suoria. Ratojen lisäksi alueella on teknisiä tiloja ajoneuvojen huoltoon ja renkaiden asennukseen.
Michelin testikeskuksen lisäksi Ivalosta löytyvät Nokian Renkaiden sekä Goodyearin testialueet, ja hiljattain ulkomaalaisomistukseen siirtynyt Test World, missä tehdään laajempaa talvitestausta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää