Rengasratsioissa on ihmetelty yhtä käsittämätöntä asiaa vuodesta 1997 asti: "Vaikka voisi luulla, ettei kukaan..."

Renkaat ovat syksyisillä keleillä auton tärkein turvavaruste, sillä auton pitää kiinni tiessä vain noin kämmenen kokoinen alue renkaassa.

Viime viikon Rengasratsia-turvallisuuskampanjassa tuli vastaan huonokuntoisia tai muuten keliin sopimattomia renkaita aiempia vuosia vähemmän, mutta parannuskohteitakin löytyi.

Viiden paikkakunnan esiotannassa huonokuntoisilla renkailla ajoi 6,6 prosenttia 1 558 autoilijasta. Edellisenä tutkimusvuotena 2018 samoilla paikkakunnilla huonokuntoisilla renkailla ajoi 8,8 prosenttia autoilijoista.

– Ihmiset ovat oppineet renkaiden merkityksen turvalliselle ajamiselle, tarkkailemaan renkaidensa kuntoa ja uusimaan rengassarjansa ajoissa, Autonrengasliiton puheenjohtaja Jarmo Nuora kertoo tiedotteessa.

Nyt huomio rengaspaineisiin

Positiiviset tulokset eivät kuitenkaan tarkoita, etteikö huomautettavaakin olisi löytynyt. Suomalaisilla on nimittäin vielä jonkin verran opettelemista erityisesti rengaspaineiden säätämisessä. Oikeilla rengaspaineilla olisi mahdollista säästää sekä rahaa että ympäristöä, mutta paineisiin ei kiinnitetä huomiota samalla tavalla kuin renkaiden yleiseen kuntoon.

Valtaosalla rengaspaineet olivat kunnossa, mutta yli 0,5 barin paine-eroja löytyi kuitenkin 3,5 prosentista otoksen autoista. Autonrengasliitto muistuttaa, että keskenään eripaineiset renkaat vaikeuttavat auton hallintaa erityisesti äkkitilanteissa ja kasvattavat polttoaineen kulutusta.

Vastaan tuli lisäksi paljon autoja, joissa kaikkien renkaiden paineet olivat liian alhaiset. Myös liian matala rengaspaine kuluttaa rengasta, kasvattaa vierintävastusta ja näkyy sen myötä polttoainelaskussakin – keskimäärin jopa 10 euron verran kuukaudessa.

– Tasaisella paineiden tarkistamisella saataisiinkin pienellä vaivalla suuri vaikutus, Nuora muistuttaa.

Talvirenkaat kesällä alla yhä harvemmalla

Erityisen ilahduttava ilmiö Rengasratsiassa oli myös tutkimuksessa havaittujen talvirenkaiden vähäinen määrä.

– Vaikka voisi luulla, ettei kukaan aja talvirenkailla kesäkeleillä, sitkeästi niitä on koko ratsian ajan vuodesta 1997 vastaamme tullut, Nuora sanoo.

Suurimmaksi osaksi kyse on nastattomista talvirenkaista eli kitkarenkaista. Kun nastattomat talvirenkaat ovat keväällä tulleet talvikäytössä tiensä päähän, osa kuljettajista ajattelee ajavansa niillä vielä kesän loppuun. Näin ei kuitenkaan missään nimessä pidä tehdä.

Kuten Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoi MTV Uutisille vuonna 2017, on kitkarengas surkea kesärengas. Tämä johtuu siitä, että hyvän jää- ja lumipidon saavuttaminen tapahtuu tyypillisesti märkäpito-ominaisuuksien kustannuksella. Talvirengas lähteekin vesiliirtoon huomattavasti kesärengasta alhaisemmassa nopeudessa, mikä taas on hengenvaarallista Suomen syksyssä.

– Jos kitkarenkailla on kaikesta varoittelusta huolimatta ajanut läpi kesän, en voi suositella niiden käyttöä enää talvirenkaina. Kesälämpötilassa ajetut kilometrit ovat heikentäneet renkaan talvipito-ominaisuuksia merkittävästi ja rengas on käytännöllisesti katsoen piloilla, Vesalainen totesi tuolloin.

Lähde: Autonrengasliitto

Lue myös:

    Uusimmat